Laatokan Karjalan Talvisota: Kitilän suurmotti

Paikka:

Laatokan Karjalan Talvisota: Kitilän suurmotti

ID:

009070079

Sijainti:

Kuvaus:

Suomalaisjoukkojen toteutettua suuren saarrostushyökkäyksen tammikuun 1940 alussa ja katkaistua puna-armeijan 168.Jalkaväkidivisioonan maayhteydet sen takaa Koirinojalla alkoi divisioonan huolto vaikeutua. Divisioonan sotamateriaaleja yritettiin saada perille Laatokan jäätä pitkin etelästä. Tälläkin reitillä tappiot alkoivat nousta sietämättömiksi, kun suomalaisjoukot miehittivät motin eteläpuolella sijainneet saaret sekä häiritsivät ja tuhosivat tehokkaasti yöllisiä huoltomuodostelmia jäällä. Huoltoa alettiin toteuttaa myös ilmateitse, ja aktiivisimpina päivinä motin yllä nähtiin kymmeniä kuljetuskoneita ja niitä suojaavia hävittäjiä. Lisäksi mottialueen keskelle pitkänomaisen Haukkalahden jäälle oli aurattu lentokenttä.

Huoltotilanteen johdosta 168.D oli pakotettu supistamaan alueensa laajuutta ja siirtymään siilimäiseen puolustukseen. Niinpä se veti joukkonsa pohjoisosassa 2-3 km etelään rautatielinjan eteläpuolelle, ratamutkan sisäpuolelle 22.1.1940. Tällöin puolustettava alue oli halkaisijaltaan 7-8 km. Mottialueen korkeat ja jyrkkärinteiset kalliovaarat suosivat puolustukseen ryhmittynyttä vihollista. Suomalaisjoukkojen ei ollut mahdollista vallata vaarojen päällä sijainneita puolustusasemia ilman tuntuvaa tykistön tukea. Suunnitelma motin laukaisemiseksi oli kyllä olemassa, ja sitä varten oli jo keskitetty toisilta rintamasuunnilta joukkojakin, mutta Karjalan Kannaksen yleistilanteen heikentyessä helmikuun 1940 puolivälissä, osa joukoista siirrettiin Kannakselle, ja Kitilän suurmotti jouduttiin jättämään sillensä.

Petäjäsaaren taistelun 6.3.1940  jälkeen vihollinen pystyi huoltamaan Kitilään saarrettua divisioonaansa vapaasti, ja divisioona pelastui täystuholta. Sodan jälkeen puna-armeija tilastoi 168.Divisioonan tappioiksi 5490 miestä, joista kaatuneita oli 1580, haavoittuneita 3610 ja kadonneita 300. Lisäksi paleltuneita ja sairastuneita oli yhteensä 1250. ENa 2017.

 

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..