Laatokan Karjalan Talvisota: Maksimansaari

Paikka:

Laatokan Karjalan Talvisota: Maksimansaari

ID:

009027014

Sijainti:

Kuvaus:

Laatokan koillisnurkkaan syntyi ns. Kitilän suurmotti, kun venäläisen 168.Jalkaväkidivisioonan tärkein huoltomaantie katkaistiin selustassa Koirinojan kosken tienhaarassa tammikuun 1940 alkupuoliskolla, ja kun suomalaisjoukot miehittivät motin etelä- ja kaakkoispuolella sijaitsevat saaret. Tällöin vihollinen pyrki huoltamaan joukkojaan saarten välistä jääteitse, ja pääasiallinen reitti kulki Pitkärannasta Maksimansaaren ja Laatokan rannan välistä pohjoiseen. Kuitenkin suomalaisjoukot miehittävät sekä saarta että rantaa; konekiväärit ja pst-tykit osoittivat salmeen, eikä tuolle valkealle lakeudelle ollut kenelläkään menemistä päiväsaikaan. Elämä salmen jäällä alkoi heti hämärän tultua: vihollisen huoltokolonnat lähtivät liikkeelle, ja lumipukuiset suomalaispuolustajat hiihtivät jäälle väijyksiin. Aamun valjetessa tummat möykyt ja lumen peittämät aikaisemmat kohoumat kertoivat yöllisen sodan seurauksista.

Osana Pitkärannan saariston valtausoperaatiota venäläiset aloittivat Maksimansaaren valtaamisen 6.3.1940 iltapäivällä. Saareen ammuttiin voimakas tulivalmistelu, johon liittyi myös lentorynnäköinti. Tämän jälkeen kolmen pataljoonan vahvuiset vihollisjoukot hyökkäsivät kolmesta suunnasta hiihtäen saareen, minkä komppanian vahvuiset puolustajat olivat pakotetut vetäytymään itään Laatokan rantamaalle. Seuraavana päivänä auraustraktorit avasivat uuden tien Maksimansaaren länsipuolelta Nuolainniemeen Kitilän mottiin, jonne liikenne alkoi heti. Saarrettu Työläisten ja talonpoikien puna-armeijan 168.Divisioona oli pelastunut. ENa 2017.

 

 

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..

Kuvat: