Kolhoosimäen seisake Kapustnajajoki Kiestinki

Paikka:

Kolhoosimäen seisake Kapustnajajoki Kiestinki

ID:

009120011

Sijainti:

Kuvaus:

Suomalais-saksalaiset joukot valtasivat Kiestingissä olleen rautatiekaluston elokuun 1941 alussa. Sotasaaliiksi saatiin muun muassa moottorivaunu, josta oli moottori hajonnut ja siihen asennettiin auton moottori. Muu kalusto oli vaunulavetteja.

Tällä kalustokokonaisuudella huollettiin Kiestingistä itään eteneviä suomalaisjoukkoja Kapustnajajoen Kolhoosimäen seisakkeelle asti. Siellä oli miesten ja materiaalien purkaus- ja lastauspaikka kymmenen päivän ajan, ja siellä olivat huollon varastot. Seisakkeelta lähti pohjoiskoilliseen Mäntykylään tieura, Kolhoositie.

Vihollisen katkaistua ratayhteyden seisakkeelta 5-6 kilometriä lännempänä 20.8.1941 kärkijoukkojemme huolto vaikeutui oleellisesti. Kun samalla vihollisen painostus voimistui eri puolilla kärkeä, rintamaa päätettiin oikaista taaksepäin länteen kymmenisen kilometriä syyskuun 1941 alussa.

Miten mennä kohteeseen: Mäntykylän venäläisen sotamuistomerkkialueen itälaitaa lähtee polku etelälounaaseen. Polku on entinen Kolhoositie. Se on helppokulkuinen, mutta matkalla on pari pientä puroylitystä, joissa saappaiden varretkaan eivät tahdo riittää. Kahden kilometrin kävelyn jälkeen vastaan tulee rata, ja Kolhoosimäen seisake on siinä. Näillä main maastosta löytyy runsaasti ruostuneita säilykepurkkeja ja sieltä täältä suomalaisia sodanaikaisia kovia ampumatarvikkeita. ENa 2017.

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..