Olhavan kaupunki Olhavanjoki

Paikka:

Olhavan kaupunki Olhavanjoki

ID:

009028009

Sijainti:

Kuvaus:

Toisessa maailmansodassa Olhavan kaupunki (ven. Volhov) oli puna-armeijan Olhavan rintaman keskuspaikka vuosina 1941-43. Kaupungin kohdalla Muurmannin rata ja Vologdaan menevä rata ylittävät Olhavanjoen.

Saksan Pohjoisen Armeijaryhmän joukot lähestyivät kaupunkia lounaan suunnasta syksyllä 1941 ja pääsivät jo 5-6 kilometrin päähän keskustasta. Kuitenkin puna-armeijan käynnistämä vastahyökkäysten sarja pakotti saksalaisjoukot vetäytymään kaupungista 50-60 kilometrin päähän vuoden 1941 loppuun mennessä.

Olhavanjoki virtaa Ilmajärvestä pohjoiskoilliseen Laatokkaan, ja sen pituus on 224 km. Korkeuseroa tällä matkalla on 13 metriä, mikä on tarkoittanut hyvää purjehduskelpoisuutta. Joki oli 700 -1100 -luvuilla osa viikinkien Itäistä kauppareittiä, joka syntyi Itämeren ja Mustanmeren sekä Itämeren ja Kaspianmeren välille. Eri suuntiin virtaavien jokien latvoilla, vedenjakajilla, viikinkilaivat siirrettiin maastovetotaipaleiden kautta joelta toiselle, ja purjehdus jatkui. Viikingeillä oli käteviä rulla- ja kiskoratkaisuja laivojensa liikutteluun maasto-osuuksilla.

Olhavan kaupunki alkoi muotoutua vuonna 1906 valmistuneen Pietari-Vologda -radan aseman ympärille. Vuonna 1926 kaupunkiin rakennettiin Neuvostoliiton ensimmäinen vesivoimala (koordinaatti). Se tuotti energiaa läheiselle alumiinitehtaalle, joka on edelleen kaupungin teollinen moottori. Nykyään Olhavassa on 47 000 asukasta. ENa 2018.

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..