Pisteen 254.9 kukkulan valtaus Omelia Rukajärvi

Kuvaus:

2./JR 31 joutui Omelian taisteluihin niiden loppuvaiheessa. Sain 22.7.1941 illalla kapteeni Kokkilalta käskyn ilmoittautua Ilomäelle seuraavana aamuna klo 03.00 – omituinen aika. Talsin aamu-usvassa komentopaikalle, missä rykmentin esikuntapäällikkö Hirvonen antoi minulle välittömästi käskyn: ”Komppania alistetaan Pismalammen maastossa olevalle II/JR 31:lle kukkulan p 254,9 valtaamista varten. Lähtö välittömästi.”. Kuultuani pataljoonan numeron hätkähdin, sillä minulle oli syntynyt huono kuva niin hänen alaisten upseerien kommenteista kuin myös omakohtaisista kokemuksista. Majuri Långhjelm oli täysin saamaton mies ja niin suuri pelkuri, että käytännössä pataljoonaa johtivat komppanianpäälliköt kollegiaalisesti. Se oli juuri Långhjelmin pataljoona, joka oli Tappokukkulan lähimaastossa levossa taannoisen hyökkäyksen aikana. Pataljoonankomentaja ei edes vaivautunut lähettämään partiota ottamaan selvää tilanteestamme Tappokukkulalla, vaikka kiivaat taisteluiden äänet kuuluivat naapuripataljoonaan asti. Hän mieluummin piiloutui selkämme taakse. Långhjelm oli myös yksi niistä upseereista, jotka kohtelivat minua erittäin tylysti ja ylimielisesti Sivakassa ohjatessani Sivakassa keskitysmarssilla olevia joukkoja niiden sijoitusalueilleen.

Pyysin Hirvoselta, että komppaniani pidettäisiin suoraan rykmentin alaisuudessa ja perustelin pyyntöäni pahoilla aavistuksilla: ”Långhjelm varmistaa pataljoonalla itseään. Minun on yksin komppaniallani vallattava kukkula, häneltä en saa minkäänlaista apua tai tukea.” Hirvonen käski minun mennä asian tiimoilta rykmentinkomentajan puheille. Rykmentinkomentaja ja pataljoonani esikuntapäällikkö pallotteli asiaa liki tunnin ja lopputulos oli se, että komppaniani alistus naapuripataljoonalle pidettiin voimassa ja tehtävänanto alkuperäisessä muodossaan.
Komppania jotosteli perässäni Pismalammelle. Ilmassa leijuva kitkerä savu oli ainoa merkki sodasta. Långhjelm löytyi pataljoonansa keskeltä poterosta, joka oli niin syvä, että hänen äänensä kuulosti haudan takaiselta. Huudettuani ilmoittautumiseni sen juurelta seurasi vuoropuhelu:
”Valtaatte komppaniallanne kukkulan p 254,9. Esitätte suunnitelmanne minulle kahden tunnin kuluttua.”
- ”Saanko tykistön tulitukea?”
- ”Ette”
- ”Saanko sitten mukaani pataljoonan kevyen kranaatinheitinjoukkueen, siitä olisi varmasti suuri apu?”
- ”Ette. Tarvitsen sen itse. Pari konekivääriä voin antaa.”
- ”Niillä en tee mitään. Niistä ei ole metsässä muuta kuin haittaa.”
Lähdin niine hyvineni.
Pienen matkan päässä vastaani tuli myöhemmin komppanianpäälliköksi osoittautunut upseeri, jolta tiedustelin uteliaisuuttani: ”Mitä pataljoona tekee, kun täällä ei tunnu sodasta olevan tietoakaan? Miksi ette ole aikanne kuluksi vallanneet kukkulaa p 254,9?”.
- ”Varmistamme komentajaa.”, kuului vastaus.
- ”Mitä varmistamista hänessä on? Monttu on syvä ja komentajalla kypärä päässä?”
- ”Eikö niitä ollut kuin yksi?”
- ”Yhden minä näin.”
- ”Tavallisesti niitä on kaksi päällekkäin.”, naurahti luutnantti.
Komppania eteni hyökkäyksen lähtöasemiin. Jälleen maasto suosi puolustajaa. Hyökkäystä rintamasta ilman tulitukea ei kannattanut ajatellakaan. Niinpä olin päättänyt esittää Långhjelmille vastaavanlaista hyökkäyssuunnitelmaa kuin olin itse ajatellut aikaisemmin Tappokukkulalle. Sidonta pienellä joukolla rintamasta ja rämäpäinen yllätyshyökkäys selustasta. Tuolta pohjalta laatimani hyökkäyssuunnitelman Långhjelm oli tyrmännyt suoralta kädeltä. Hän tiuskaisin syvältä poteron uumenista: ”Mitä? Hyökkäätte selustasta? Te olette hullu. Yhtään miestä ei saa lähettää kiertämään, koko komppanian on hyökättävä suoraan rintamasta.”. Sitten Långhjelm piirsi hyökkäyssuunnan karttaani. Minun oli turha ottaa yhteyttä Ilomäkeen, joten taas tässä sitä oltiin. Olin komppaniani kanssa valmistautumassa suoraan rintamahyökkäykseen vasten vihollisen kukkula-asemia puolustajaa suosivassa maastossa.

Kukkulan p 254,9 valtaus

Komppania aloitti hyökkäyksensä. Sen edistyttyä jonkin matkaa vihollisen tykistö- ja kranaatinheitintuli sytytti joitakin metsäpaloja. Ne eivät kuitenkaan hidastaneet miesten etenemistä, jotka hivuttautuivat vähä vähältä eteenpäin taitavasti maastoa hyväksikäyttäen. Kukkulan laki tuli jo miesten näkyviin. Mutta tuossa vaiheessa vihollisen vastarinta kävi jo kiivaammaksi ja komppanialle alkoi kertyä tappioita. Nyt olisi ollut kevyille kranaatinheittimille käyttöä, mutta ainuttakaan niistä emme saaneet käyttöömme, vaikka pataljoonassa niille ei ollut mitään käyttöä. Käsittämätöntä. Kävi juuri kuten olin epäillytkin ja vihollisen ammuksista syttyneistä metsäpaloista selustassamme alkoi myös muodostua ongelma. Onneksi oli tyyni keli. Miehet toimivat vaikeassa tilanteessa kylmäpäisesti. Valitettavasti miehet menettivät erinomaisen joukkueen varajohtajan, kersantti Kekäläisen, joka jouduttiin toimittamaan hoitoon kesken taistelun hänen saatuaan hermoromahduksen. Kekäläinen jäi sille tielle, eikä tätä kelpo soturia enää koskaan nähty Rukajärven rintamalla.

Savun keskellä päätin kiellosta huolimatta siirtyä käyttämään omaa hyökkäyssuunnitelmaa ja ohjata kiertämään pääosan komppaniasta savuverhon suojassa vihollisen selustaan kukkulan toiselle puolelle ja tekemään sieltä käsin yllätyshyökkäyksen vihollisen selustaan. Suunnitelman täytäntöönpano jäi kuitenkin kesken, kun esikuntapäällikkö antoi puhelimitse käskyn keskeyttää hyökkäyksen ja siirtää komppania nopeassa tahdissa Omelian kylään ja alistaa se siellä puolestaan III/JR 31:lle. Komppanian kärsimät viime hetken tappiot ja riehuvat metsäpalot hidastivat muutoinkin vaikeaa irtautumistamme kesken taisteluiden. Kaikki kuitenkin järjestyi. Päätin, etten halua enää tavata everstiluutnantti Långhjelmia ja ottaa aseekseni kynän saavuttuamme Omeliaan.

Omeliassa Kokkila ilmoittikin alistuksemme III/JR 31:lle peruuntuneen, joten itselleni tuli erinomainen tilaisuus laatia taistelukertomus päättyneestä taisteluvaiheesta. Kirjoitin seikkaperäisen selvityksen tapahtumista lähtien ilmoittautumisestani rykmentin esikunnassa aina poistumiseemme Pismalammen maastosta hyökkäyksemme keskeytyessä kukkulalle 254,9. Adjutantti kirjoitti taistelukertomuksen puolestani puhtaaksi ja saatuani sen häneltä takaisin ojensin taistelukertomuksen pataljoonani komentajalle, everstiluutnantti Kokkilalle pyytäen häntä toimittamaan paperin pikaisesti divisioonan komentajalle mahdollisia toimenpiteitä varten. Naureskelin Kokkilalle jättäväni eversti Raappanalle ratkaistavaksi visaisen kysymyksen: olenko minä hullu, kuten Långhjelm väitti, vai onko Långhjelm hullu, vai onko Ilomäki hullu, vai olemmeko me kaikki kolme hulluja? Kokkila lupasi hoitaa asian eteenpäin. En tiedä, menikö taistelukertomus minnekään, joka tapauksessa Långhjelm puhdisti seuraavana päivänä Rukajärven suunnan pölyt saappaidensa pohjista. Olin saanut osahyvityksen kärsimistäni tappioista, vaikkei sillä ikävä kyllä herätetty kaatuneita eikä parannettu haavoittuneita." Tappiot suomalaisille olivat 11 kaatunutta ja 25 haavoittunutta. Teksti lainattu kukkulan valtaustehtävän saaneen komppanian 2./JR 31 päällikön luutnantti Einari Kakon kertomuksesta.  JKu 2018