Petrovski Jam

Kuvaus:

Petrovski Jam huoltokeskus, jonka Honkasen kaukopartio tuhosi.

Kaukopartiotoiminnan suurimpana yksittäisenä tehtävänä pidetään Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen matkaa 8. helmikuuta - 16. helmikuuta 1942 Petrovo-Jamin kylään, jossa sijaitsi merkittävä koko Äänislahden aluetta palveleva huoltokeskus

12. tammikuuta 1942 olivat Ilmari Honkasen johtamat suomalaiset kaukopartiomiehet saaneet lähellä Puutoista (Puudoži) Sunkunniemen saaressa neuvostoliittolaisen vääpelin sotavangiksi, joka kertoi Uikujärven eteläpäässä sijainneesta huoltokeskuksesta runsaasti yksityiskohtia, joiden pohjalta päädyttiin huoltokeskuksen tuhoamisretken suunnitteluun. Käytettävissä oli karttoja alueesta ja ilmakuvia.

Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen partioon osallistui neljä 25-miehistä joukkuetta. Päämajan tiedusteluosaston alaisesta Osasto Kuismasesta operaatioon osallistui 35, Osasto Marttinasta 17 ja Vahvennetusta jääkäriprikaatista eli Osasto Laguksesta 48 sotilasta. Partiota johti luutnantti Ilmari Honkanen ja sen varapäällikkönä toimi luutnantti Vladi Marmo osasto Kuismasesta. Partion vahvuus oli 7+37+56. Upseereita olivat edellä mainittujen lisäksi vänrikit Pentti Juppala ja Eero Naapuri ja Carl-Johan Norrgård.

Toinen ja neljäs joukkue koostui osasto Kuismasen sotilasta sekä osasto Laguksen jääkäreistä sekä pioneereista. Pioneerit olivat osasto Laguksen pioneeripataljoona 12:sta.

Partio lähti Voljärven saaresta, jolla oli jääkärimajuri Nikke Pärmin komentaman pataljoonan tukikohta. Sadan sotilaan partiota lähti saattamaan kahdenkymmenen sotilan saatto-osasto, jotka johti luutnantti Heikkilä. Stalinin kanava ylitettiin järven kohdalla, minkä jälkeen saatto-osasto peitteli jälkiä ja ryhtyi harhautusoperaatioon. Matkaa jatkettiin iltaviiteen, jonka jälkeen yövyttiin. Matkaa jatkettiin maanantaina ennen auringonnousua. Partio saavutti Kalajärven parakkikylän, jossa oli toiminut sotavankileiri. Keskiviikkona iltapäivällä saivat suomalaiset vangiksi kiväärillä varustetun yksinäisen neuvostoliittolaisen sotilaan, jota Vladi Marmo kuulusteli. Torstaina kilometrin päässä huoltokeskuksesta tiedusteltiin asemia. Hyökkäys alkoi 00:45 perjantaina. Suomalaiset tuhosivat rakennuksia kivääri- ja konepistoolitulella, käsikranaateilla ja kasapanoksilla. Lopulta sotilassairaala syttyi palamaan. Suomalaiset yrittivät auttaa joitain potilaita, mutta osa potilaista paloi sairaalan mukana. Neuvostoliittolaisilta vartijoilta syntyneessä tilanteessa pääsi karkaamaan kaksikymmentä työleirillä ollutta vankia, joita vartijat yrittivät ampua, mutta jotka hakeutuivat suomalaisten luo. Suomalaiset tarjosivat tupakkaa ja auttoivat murtamaan leirin elintarvikevaraston auki. Työleirivangit ryöstivät varastot.

Kersantti Mikko Pöllän johtaman puolijoukkueen kohdalla Petrovski Jamin länsipuolta lähestyi autokolonna, jossa oli enemmän kuin viisikymmentä kuorma-autoa, mahdollisesti noin 70-80 kappaletta. Suomalaisten tuhotoiminnan aiheuttamien tulipalojen vuoksi kolonna pysätyi tielle ennen Petrovski Jamia. Autoista ryhdyttiin tulittamaan suomalaisia. Pöllä käski korpraali Keijo Talosta lataamaan fosforiluodeilla ja ampumaan moottoreihin. Joitakin autoja syttyi palamaan, mutta neuvostoliittolaisten ylivoiman vuoksi puolijoukkue hiihti kohti Petrovski Jamia. Kylän tuhoamiseen osallistumisen sijasta kuitenkin Ilmari Honkanen käski Pöllän puolijoukkueen ja Carl-Johan Norrgårdin joukkueen tuhoamaan kolonnan.

Järven taustalla olevan tien edessä oli kaksi varastoa, jonka takana oli neuvostoliittolaisia. Suomalaiset hiihtivät kiertäen kolonnan sivustoille noin sadan metrin päähän. Sivutien varressa oli ammusvarasto. Suomalaiset eivät päässeet neuvostoliittolaisten tulituksen vuoksi käsikranaattien ja kasapanosten heittoetäisyydelle, vaan joutuivat toisen kerran vetäytymään kylään. Vetäydyttäessä ammusvarasto sytytettiin tuleen.

Petrovski Jamissa paloi myös heinävarastona käytetty kirkko. Lisäksi sytytettiin lumen alla olleet polttoainetynnyrit. Kello 02:50 kahdella vihreällä valoraketilla annettiin kokoontumiskäsky vetäytymistä varten. Siihen mennessä oli tuhottu viisitoista rakennusta ja osa autokolonnaa. Noin 30 neuvostoliittolaista sotilasta oli kaatunut itse huoltokeskuksessa. Omia tappioita osastolle tuli viisi kaatunutta ja kuusi vakavasti haavoittunutta. Lisäksi kaksi sotilasta oli saanut lieviä vammoja räjäytystehtävissä ja yksi oli hiihtänyt omaan latumiinaan. Kaatuneiden joukossa oli mm. puhelinmiehenä toiminut fil. yo Lauri Hintsanen, joka sai luodin päähänsä autokolonnan suunnalta tien molemmin puolin olevien varastojen takaa. Sotasaaliiksi saatiin huoltokeskuksessa harhailleista hevosista viisi, joita käytettiin mm. haavoittuneiden hinaamisen ahkioissa. Osasto lähti etelän suuntaan toivoen, että mahdolliset neuvostoliittolaiset takaa-ajajat lähtisivät suorinta reittiä Suomen suuntaan länteen. Yksi pioneeri oli haavoittunut nilkkaansa, minkä vuoksi häntä oli vedettävä ahkiossa.

Päämajan arvioiden mukaan noin 500 neuvostoliittolaista sotilasta oli kaatunut tai haavoittunut, 6000 litraa polttonesteitä sekä 120 paalia heinää oli tuhoutunut. Kaikkiaan noin 70 rakennusta oli tuhottu. Alueella ollut pataljoona, jota olisi voitu käyttää takaa-ajoon, mutta joka ei ollut suorittanut vartiopalvelusta kunnolla, koki suomalaisten radiotiedustelun mukaan tappiota. Neuvostoliittolaiset teloittivat iskun jälkeen pataljoonankomentajan ja vartioinnista vastuulliset.Venäläisten lähteiden mukaan iskussa kaatuneitten neuvostoliittolaisten joukossa olisi ollut lääkintämiehiä, sairaanhoitajia ja sotilaslääkäri Gindin. Haavoittunutta lääkintähenkilökuntaa oli viisi. Todellista kaatuneiden ja haavoittuneiden vihollisten määrää on vaikea arvioida mitä se todellisuudessa on ollut, mutta kuitenkin sadoista kirjoitetaan. Luonnollista on, että venäläiset väheksyvät määrää ja Suomen päämajan arvio on yläkanttiin, näin aina sotatilanteessa on, kun kerrotaan suomalaisten menestyksestä.

Liittenä sekä Honkasen partion, että venäläisten pohjapiirros alueesta ja kuva E-Karjalan sotahistorian harrastajien viemästä puisesta muistorististä.

Reitti Telekinon alapuolelta Stalinin kanavan sulun nro 9 kautta on mahdoton toteuttaa. Tie alhaalta Danilovon kauttakin vaatii erikoisvarustellun maasturin.