Syrjänmäki Pogostan lohkon etupuoli Syväri

Paikka:

Syrjänmäki Pogostan lohkon etupuoli Syväri

ID:

009085021

Sijainti:

Kuvaus:

Podporozen kaupungin valtaamisen jälkeen syyskuussa 1941 Jalkaväkirykmentti 34:n joukot jatkoivat etenemistään kaupungin etelä- ja kaakkoispuolilla. I/JR 34 valtasi Kakoilan pogostan (kirkkokylän) lokakuun alussa 1941 ja jatkoi etenemistään vielä etelämmäksi Syrjänmäkeen ja siitä vielä kaakkoon Mergenitsin kylään. Vihollisista ei saatu juurikaan havaintoja. Tämä oli eteläisin paikka, minne edettiin tällä suunnalla Jatkosodassa. Mergenitsistä palattiin takaisin Kakoilan pogostalle, johon perustettiin kenttävartio. Kakoinjärven pohjoispuolisilla kumpareilla aloitettiin kenttävarustelutyöt. Kun ne olivat valmiit, kenttävartio vedettiin pois pogostalta.

Samaan aikaan, vuoden 1941 lopulla, venäläisjoukot alkoivat varustaa Syrjänmäkeä vahvaksi tukikohdakseen ja kaivautuivat sen rinteisiin. Mäki on suhteellisen korkea, ja sieltä ovat erinomaiset ilmatähystysmahdollisuudet kaikkiin suuntiin. Mäen juurella on tieristeys, jonka kautta venäläiset syöttivät joukkoja tämän suunnan etulinjaamme vastaan asemasotavaiheen aikana. Vieläkin mäellä on runsaasti syviä taistelukaivantoja ja tulipesäkkeitä siilipuolustustyyppisesti. Syrjänmäkeen pääsee metsätietä pitkin lounaasta Vonjärveltä tai kävellen pohjoisesta Pogostan lohkon läpi kulkevaa metsäuraa pitkin. ENa 2016.

 

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..

Kuvat: