Etsi kohteita
Hakutulokset:

Rakennus jossa Saksa antautui 8.5.1945. Osoite: Rheinsteisstrabe ja Zwieselerstapen kulma. 30. huhtikuuta neuvostojoukot tunkeutuivat Berliinin keskustaan ja samana päivänä Hitler teki itsemurhan. Berliinin komendantti Helmuth Weidling antautui puna-armeijalle 2. toukokuuta. Berliinin taistelun aikana ja sen jälkeen Saksan 9. armeija pyrki murtautumaan puna-armeijan...
Avaa kohteen tiedot
Patterin varustuksena oli kolme 406mm tykkiä. Tykkiasema kuului osana ”Atlantin valliin”. Asemia on ollut rakentamassa venäläisiä sotavankeja. Paikka on museoitu ja turistien nähtävillä. MKe 2013
Avaa kohteen tiedot
Dietrich Hugo Hermann von Choltitz (9. marraskuuta 1894 – 5. marraskuuta 1966) oli saksalainen kenraali. Parhaiten hänet muistetaan miehenä joka ”Pelasti” Pariisin. Choltitz palveli Toisen Maailmansodan aikana pääosin länsirintamilla aina vuoteen 1944 asti jolloin hänet komennettiin Pariisin sotilaskuvernööriksi. Liittoutuneiden lähestyessä Pariisia elokuun...
Avaa kohteen tiedot
Prääsän-Pyhäjärven taistelujen jälkeen 11.Divisioona ryhtyi etenemään suoraan kohti Petroskoita syyskuun 1941 loppupuoliskolla, sillä kaupungin valtaus oli Karjalan Armeijan seuraava päätavoite. Divisioonan tällekin hyökkäystaisteluille oli tyypillistä, että JR 29 sitoi ja puristi vihollista päämaantien suunnassa, ja samaan aikaan sekä JR 8 että JR 50 tekivät...
Avaa kohteen tiedot
Dora II (Dora 2) on keskeneräinen saksalainen sukellusvenetukikohta ja sukellusvenebunkkeri Trondheimissa, Norjassa, Dora I:n bunkkerin vieressä. Bunkkerin (saksalaiset nimesivät sen DORA II:ksi) rakentaminen aloitettiin toisen maailmansodan aikana, mutta kompleksi ei koskaan valmistunut toisin kuin Dora I. Trondheimia kutsuttiin perinteisesti saksaksi Drontheimiksi, ja nimi DORA on...
Avaa kohteen tiedot
Erich von Manstein (24. marraskuuta 1887 Berliini, Saksa – 9. kesäkuuta 1973 Icking, Saksa) oli Saksan armeijan sotamarsalkka toisen maailmansodanaikana, ja häntä pidetään yleisesti yhtenä aikakautensa edistyneimmistä liikkuvan sodankäynnin asiantuntijoista. Gero v. Manstein kaatui itärintamalla 1942 ja haudattiin jonnekin Peipsijärven läheisyydessä olevalle...
Avaa kohteen tiedot
Lentokoneiden kehitys pioneeriajoista avaruusteknologiaan ja nykyajan lennokkeihin saakka. Sotilaskoneet ovat hyvin esillä samoin Dornierin jättimäiset vesikoneet. Museo sijaitsee Friedrichshafenin lentokentällä. Kentän toiselta laidalta suoritetaan yleisölennätyksiä Zeppelinillä kalliiseen hintaan. Varaukset lennoille on tehtävä viikkoja etukäteen. Osoite:...
Avaa kohteen tiedot
Ensimmäisen maailmansodan ehkä tunnetuin taistelu käytiin Verdunissa Ranskassa. Todellisuudessa linnoitus jonka ympärillä taistelu käytiin on Verdun kaupungista seitsemän kilometriä linnuntietä koilliseen. Douaumontin linnake rakennettiin turvaamaan Ranskan koilliskulmaa 1800-luvun lopulla. Maailmansodan syttyessä se oli jo vanhanaikainen. Saksan hyökättyä pohjoisesta Belgian ja...
Avaa kohteen tiedot
Dresdenin pommitukset 13.-15. helmikuuta 1945 suoritti Yhdysvaltain ilmavoimat ja Britannian kuninkaalliset ilmavoimat toisen maailmansodan lopulla. Ajatus miksi näin tehtiin oli englannin ilmavoimien silloisen komentajan marsalkka Sir Arthur Harrisin. Sir Arthur Travers Harris, (13. huhtikuuta 1892 Cheltenham, Gloucestershire - 5. huhtikuuta 1984 Goring-on-Thames, Oxfordshire). Hänet...
Avaa kohteen tiedot
20.Prikaatin tultua perustetuksi vuoden 1944 alussa prikaatin Huoltokomppania ja 54.Kenttäsairaalaosasto ryhmittyivät Efremovskajaan 24.1.1944. Kylä tunnettiin myös nimellä Mäköinen. Nykyään se on autio, ja kirkko raunioitunut. Huoltokomppania kuormattiin junaan viereisellä Muurmannin radan Tselman rautatiepysäkillä kesäkuun puolivälissä 1944, ja se saapui Viipuriin...
Avaa kohteen tiedot
Ehrentempel eli kunniatemppelit olivat kaksi Münchenin Königsplatz-aukion itälaidalla vuosina 1935–1947 sijainnutta hautamuistomerkkiä, joihin oli haudattu vuoden 1923 epäonnistuneessa oluttupavallankaappauksessa surmansa saaneet 16 kansallissosialistisen puolueen ”marttyyriä” Natsien kuolleiden palvonta - muistojuhla 9. marraskuuta 1936 Vuoden 1923 Hitler-putschin...
Avaa kohteen tiedot
Eldankajärvi sijaitsee 18 kilometriä Uhtuan keskustasta länsiluoteeseen ja on 6 kilometriä Jatkosodan rintamalinjalta maantien suunnassa länteen. Lyhyin reitti järven rantaan Uhtua-Vuonninen -maantieltä on 550 metriä (koordinaatin osoittamaan kohtaan). Sen voi kulkea jokseenkin kokonaan metsäkangasta myöten. Järvi on tullut tunnetuksi sota-aikana suosioon nousseesta laulusta...
Avaa kohteen tiedot
Elisenvaaran pommitus 20.6.1944 oli neuvostoilmavoimien yritys katkaista suomalaisten tärkeä yhteys Kannakselle. Kannaksen suurhyökkäyksen alettua 9.6, suomalaiset siirsivät 3 divisioonaa muutamia muita yhtymiä Syväriltä, Petroskoista (Äänislinna) ja Karkumäestä Elisenvaaran kautta (4.D, 6.D, 11. D osia ja 20. Prikaati). 4. D ehti Kannakselle ennen pommitusta. Muut yhtymät tulvat...
Avaa kohteen tiedot
"Elämän tie" oli toisen maailmansodan aikaisen Leningradin piirityksen aikana Leningradin suurkaupungin ainoa liikenne- ja huoltoreitti, joka yhdisti sen muuhun Neuvostoliittoon. Reitti kulki Laatokan lounaisosan kautta syyskuusta 1941 maaliskuuhun 1943. Avoveden aikana liikenne tapahtui laivoilla Uudesta-Laatokasta ja Kobonasta Karjalankannaksen itärannalla sijaitsevaan Osinovetsin...
Avaa kohteen tiedot
Muistomerkki on varsinaisen eli alkuperäisen Elämäntien alkupäässä. Elämän tie oli toisen maailmansodan aikaisen Leningradin piirityksen aikana Leningradin suurkaupungin ainoa liikenne- ja huoltoreitti, joka yhdisti sen muuhun Neuvostoliittoon. Reitti kulki Laatokan lounaisosan kautta syyskuusta 1941 maaliskuuhun 1943. Avoveden aikana liikenne tapahtui laivoilla...
Avaa kohteen tiedot
Elämän tien kaupungin puoleinen portti. Stalini aikana ei tätä porttia saanut pystyttää, se pystytettiin hänen jälkeensä. Portti ei välttämättä ole aivan oikeassa paikassa. Se jää varsinaisesta Elämän tiestä hieman sivuun. MKe 2016.
Avaa kohteen tiedot
Jatkosodan aikainen venäläinen Enkijärven sotilaslentotukikohta sijaitsee 45 kilometriä Louhen taajaman kaakkoispuolella, 9 kilometriä Enkijärven kylän pohjoispuolella. Kiitotien pituus on 2 320 metriä, pääsuunta W-E. ENa 2017.
Avaa kohteen tiedot
Uhtualle Jyvälahden rantavarmistukseen Keski-Kuittijärven etelärannalle alueen tultua suomalaisten haltuun perustettiin kaksitoista kenttävartiota, joissa miehityksenä oli keskimäärin pari ryhmää ja tärkeimmissä paikoissa jokin raskas ase. Valmistuskaistan leveys oli lähes 20 kilometriä alkaen KV Arabiasta aina KV Kettuun Enonsuulle. 21.2 - 10.7.1942 aluetta vartioi 25. RajaJK....
Avaa kohteen tiedot
Jatkosodan ensimmäinen T-34-panssarivaunu vallattiin viholliselta Syvärin voimalaitoksen lohkolla lokakuussa 1941. Tapahtumien kulku oli seuraava. Venäläiset aloittivat voimalaitoksen lohkolla vastahyökkäyksen 2.10.1941 iltapäivällä. Lohkon puolustuksen tukena olleet omat T-26-panssarivaunumme ajoivat tuliasemaan ja avasivat tulen neljää hyökkäävää taisteluvaunua vastaan....
Avaa kohteen tiedot
Kirkon kellotorni palvelee nyt radiomastona, kirkko ei ehtinyt valmistua ennen Talvisotaa. MK
Avaa kohteen tiedot
Paikka on tehdasalueen takaosassa, pääsy sinne voi olla ongelmallinen. MK
Avaa kohteen tiedot
Harlu oli merkittävä suomalainen teollisuuspitäjä ennen sotia, jolloin Jänisjoen varressa oli kolme tärkeää tehdasta: joen yläjuoksulla olivat Hämekosken vaneritehdas ja voimalaitos ja alajuoksulla Läskelän paperitehdas, voimalaitos, puuhiomo ja saha. Jänisjoen keskijuoksulla Leppäkoskella eli Harlun kirkonkylässä sijaitsivat selluloosatehdas ja voimalaitos. Kaikki nämä...
Avaa kohteen tiedot
Joutsenjärven eli Lebedevo-järven eteläpuolella sijaitsi pieni venäläinen lentokenttä Jatkosodassa. Kun vahvennettu JR 53 eteni Kiestingistä rautatietä pitkin kohti Louhea, sen tulitukena oli 4./KTR 16. Patterin kalustona olivat haaralavettiset 75 K/36 kanuunat, jotka oli saatu sotasaaliiksi Suomussalmella Talvisodassa. Tykit kuljetettiin Kiestingistä junalavettien avulla...
Avaa kohteen tiedot
Toisen maailmansodan aikainen suurehko venäläinen lentokenttä Äänisjärven itäpuolella. Laskualueen laajuus oli 1 300 m x 430 m. Nykyisin kentän alueella on taimitarha eli metsäpuiden taimien tuotantotila. ENa 2017.
Avaa kohteen tiedot
Jatkosodassa viholliskoneet käyttivät lentokenttänään Vodlitsan kylän peltoaukeaa, josta ne pyrähtivät muutamassa minuutissa Syvärin rintaman ylle. Kenttäaukea on heinittynyt ja pusikoitunut nykypäivänä. ENa 2017.
Avaa kohteen tiedot
Erich Buschenhagen (8. joulukuuta 1895 Strassburg, Elsass-Lothringen – 13. syyskuuta 1994 Kronberg, Hessen) oli saksalainen jalkaväenkenraali toisen maailmansodan aikana. Hän toimi jatkosodan aikana saksalaisten Pohjois-Suomessa olleiden joukkojen esikunnassa Rovaniemellä. Buschenhagen toimi toisessa maailmansodassa Norjan miehittäneen armeijaryhmä XXI:n esikuntapäällikkönä, sekä...
Avaa kohteen tiedot
Zossen, Wehrmachtin viimeinen komentopaikka kevät talvella 1945. OKH siirtyi tänne 15–17 tammikuuta turvaan Berliinin pommituksilta. Paikka oli rajun pommituksen kohteena maaliskuussa 1945. Alueella on kaksi erillistä komentokeskusta Maybach I (OKH), Maybach II(OKW) ja erikoinen kahteen entiseen hevostalliin on kerätty aineistoa Wehrmactin ajoilta ja toisessa neuvostomiehityksen eli...
Avaa kohteen tiedot
Englannin ilmavoimien Lockheed Hudson tyyppinen kone lensi kohti saksalisten selustaan tarkoituksena pudottaa silloisen rintaman taakse kaksi englantilaista, yksi uus-seelantilaisen ja kolme belgialaista erikoistehtävää suorittamaan. Saksan ilmavoimat ampuivat koneen alas 21. maaliskuuta 1945 Luxsenburgin pohjoispuolella. Kone putosi lähelle Maulusmühlen kylää olevan mäen...
Avaa kohteen tiedot
Muuksin linnamäellä on kolme kivipaatta: Yksi Suomenpoikien muistolle, yksi Erna-ryhmän muistolle ja yksi Majuri Ekströmin suomalaisille vapaehtoisille Viron vapaussotaan osallistuneiden muistolle. Linnamäki on ilmeisesti aikanaan toiminut puolustus- ja vartiointikäytössä ja majakkanakin. Erna-miehet ovat nousseet maihin takana häämöttävältä merenlahdelta korkean...
Avaa kohteen tiedot
Vuonna 1868 Torkkelin puistoon rakennettiin Belvédére-niminen hotelli-ravintola, jonka suunnitteli arkkitehti Fredrik August Odenwall. Se paloi elokuussa 1887, jonka jälkeen paikalle valmistui Brynolf Blomqvistin suunnittelema uusi ravintolarakennus vuonna 1890. Se sai nimekseen Esplanad, joka myöhemmin muuttui Espiläksi. Vuonna 1899 Blomqvist piirsi ravintolan edustalle vielä...
Avaa kohteen tiedot
Syvärin etelärannalla sijaitsee erillinen puolustusasema Rovskojenniemen bunkkerilinjan itäpuolella. Vaikka aseman ja linjan väliä on pari kilometriä, ne kuuluvat samaan puolustuskokonaisuuteen. Niemen ja sen itäpuolen puolustusaseman välimaasto on ollut avosuota, joka sittemmin on peittynyt Podporozen voimalaitospadon rakentamisen ja vedenpinnan nousun myötä veden alle....
Avaa kohteen tiedot
Eva Braun vietti 1940-luvulla paljon aikaa kesäisin Hitlerin omistamassa kesähuvilassa, joka oli Itämeren rannalla. Rakennus on rakennettu 1930-luvulla, kun Hitler oli Saksan liittokansleri. Ei ole tiedossa, onko Hitler itse käynyt huvilallaan. Rannikko on mitä hienointa uimarantaa hienoine hiekkarantoineen. Eva Braun oli Hitlerin rakastajatar ja lopussa myöskin vaimo...
Avaa kohteen tiedot
Falaisen motti oli taistelutoimi, jossa länsiliittoutuneiden joukot yrittivät saartaa ja tuhota Saksan 7. armeijan ja 5. panssariarmeijan Caenin eteläpuolella Pohjois-Ranskassa. Falaisen motti oli osa suurempaa Normandian taistelua toisessa maailmansodassa. Saksalaiset käynnistivät operaatio Lüttichin 7. elokuuta 1944. Operaatio oli vastahyökkäys, jonka tarkoitus oli lyödä...
Avaa kohteen tiedot
Falstadin keskitysleiri oli vankileiri Levangerissa, Norjassa. Leiriä käytettiin pääasiassa natsien valloittamilta alueilta tulleiden poliittisten vankien sijoituspaikkana. Se rakennettiin alun perin valtion sisäoppilaitokseksi vuonna 1921, mutta SS otti laitoksen käyttöönsä elokuussa 1941 ja nimesi sen SS-Strafgefangenenlager Falstadiksi. Leiri vapautettiin toukokuussa 1945, minkä...
Avaa kohteen tiedot
Yksi laajimmista linnoituskomplekseista, jota ruvettiin rakentamaan syyskuussa 1939. Kallioon louhittu luolasto ja naamioidut tykkipatterit valmistuivat loppuvuodesta 1940. Linnoituksen päätarkoitus oli estää pohjoiseteläsuuntainen liikennen Graubunnin solan läpi. Kallioon hakattu luolasto ja tykkiasemat olivat Sweitsin armeijan ja sitä kautta tarkan salassapidon alaisena. Armeija...
Avaa kohteen tiedot
Fort Heldsbergin museoitu linnoitus rakennettiin 1938–1941 lähellä St. Margretheniä Sveitsin itäiselle rajalle. Paikalta avautuu maisema yli Reinin Itävallan puolelle, aivan Bodenjärven eteläpuolella. Linnoitukseen kuuluvat maanpäälliset rakennukset ovat hyvin naamioituja. Vuoren sisälle rakennettu tunneliverkosto pitää sisällään varastotiloja, sairaalan, ammus- ja...
Avaa kohteen tiedot
Floran ja Lauran kirkko on eräs Aunuksen vanhimpia rakennuksia. Se on rakennettu 1610-luvulla kunniaksi niille voitoille, jotka Venäjä sai sodissa Ruotsia vastaan tällä seutukunnalla. Rakennus on melko pieni, ja se on tehty hirsistä. Ulkopinta on laudoitettu 1800-luvulla. Kirkko on pyhitetty kahdelle naiselle, Floralle ja Lauralle, joita Aunuksen talonpojat kunnioittivat karjan...
Avaa kohteen tiedot
Etelä-Sveitsissä lähellä Airolon kaupunkia sijaitsee Foppa Granden tykistölinnoitus 1540 metriä merenpinnan yläpuolella. (Sveitsiläinen numerointi A 8370). Tämä linnoitus on perustettu vanhentuneen (vuonna 1886–94) rakennettujen linnoitusten tilalle, Se valmistui v.1940. Se on naamioinniltaan yksi parhaista Sveitsin linnakkeista. Linnoituksen aseistuksena oli 22 kpl 150 mm...
Avaa kohteen tiedot
Built between 1898 and 1910 by the Italians to control the Montgenèvre pass (one of the easiest ways to cross Alps between France and Italy), this very impressive fortress included 8 turrets, sheltering a 8 149 mm artillery gun battery. This fortress was called "the fort of clouds". This fort, located on the top of a 3100m high summit, was then considered as the highest and...
Avaa kohteen tiedot
Reimsin lähellä on Fotr de la Pompellen linnoitus, tunnetaan myös nimeä Fort Herbillon. Linnoitus oli yksi osa Reimsin ympärille rakennetusta linnoitusketjusta, Ranskalaiset rakensivat näitä linnoitteita vuoden 1870 jälkeen (Sere de Rivieres järjestelmä). Se oli alkujaan tukiasema suurempien linnoitusten välissä. Alkuperäiseen aseistukseen kuului 6 kpl 155 mm de Bange...
Avaa kohteen tiedot
Tämä linnoitus rakennettiin vuosina 1878–80 osaksi kenraali Raymond Abplphe Rivieresin kehittämää Maginot-linjaa. Se on periaatteessa linjan läntisin pääty. Fort des Dunesin linnoitus liittyy vuoden 1940 Dunkerquen tapahtumiin. Ranskalaiset puolustivat tätä linnaketta siihen asti, kun viimeinen evakointialus pääsi lähtemään Englantiin kesäkuun 1 päivää...
Avaa kohteen tiedot
Fort Montbarey on Brestin länsipuolella sijaitseva linnoitettu tukikohta, jonka rakennutti Ludvig XVI 1777 - 1784 välillä 500 – 600 sotilaalle. Saksalainen SS-laskuvarjoyksikkö, joka piti täällä puoliaan amerikkalaisia vastaan elokuun 1944 alusta aina syyskuulle asti. Amerikkalaisten ankara painostus tankein ja liekinheittimin sai linnoituksen lopulta antautumaan...
Avaa kohteen tiedot
Dresdenin kaupungin keskusta tuhoutui lähes kokonaan Yhdysvaltain ja Britannian ilmavoimien pommituksissa maailmansodan loppuvaiheissa 13. helmikuuta – 15. helmikuuta 1945. Karkean arvion mukaan pommituksissa kuoli 25 000–40 000 ihmistä, joissain lähteissä jopa 200 000 ihmistä. Kaupunki jäi sodan jälkeen ensin Neuvostoliiton valvonta alueelle ja lopulta uusi valtio DDR hallitsi...
Avaa kohteen tiedot
Paikka sijaitsee osoitteessa: Preusssttrabe 12 , Dresden Kuultuaan upseeriystäviensä Hoepnerin ja Witzlebenin teloituksista Paulus suostui toimimaan kansallissosialistisen hallinnon vastaisen propagandan äänitorvena ja Josif Stalinin perustaman Vapaan Saksan liiton johtajana vaatien saksalaisia kenraaleja vastustamaan Hitlerin määräyksiä. Sodanjälkeisissä Nürnbergin...
Avaa kohteen tiedot
Suomalaisista jääkärikoulutuksessa Saksan Lockstedtissa (nykyisin Hohenlockstedt) muodostettiin jääkäripataljoona 27, virallisemmin kuninkaallinen preussilainen jääkäripataljoona 27. Pataljoonalle haettiin sotakokemusta ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla. Ensimmäinen rintamapalvelu suoritettiin Latviassa Misse- (nykyisin Misa) joen varrella Riian lounaspuolella....
Avaa kohteen tiedot
Lentokentän rakensi alun perin vuosina 1934 ja 1935 Luftwaffe Kenttää pidettiin teknisenä korkeakouluna, Luftkrigsschule 2 Berlin-Gatow, jäljitellessään Royal Air Force Collegea RAF Cranwellissa. Alkuperäinen henkilöstö tuli osittain laivastoakatemiasta. Kenttä avattiin 1. huhtikuuta 1936, ilmavoimien yliopisto nimettiin uudelleen Luftkriegsschule 2:ksi 15. tammikuuta 1940....
Avaa kohteen tiedot
Toisen maailmansodan puhjettua syksyllä 1939 Frank nimitettiin 26. lokakuuta Puolan miehitettyjen keskiosien kenraalikuvernööriksi. Puolan länsiosat oli liitetty suoraan Saksaan, itäosat oli 17. syyskuuta 1939 anastanut Neuvostoliitto, ja osaa hallittiin kenraalikuvernöörin alaisuudessa. Hän sai SS:n Obergruppenführerin arvon. Frank muutti perheineen ensin Varsovan Kuninkaanlinnaan...
Avaa kohteen tiedot
Gavrilovskajan taistelu oli Orenshenskojen taistelun eräs osataistelu, jossa Jalkaväkirykmentti 30:n kaksi pataljoonaa yritti pihtiliikettä Šokšjärven koilliskulman kautta ja Vitmusjoen eteläpuolitse Gavrilovskajan kylään ja edelleen JR 51:n kimpussa olevan vihollisen selustaan koilliseen 18.10.1941 alkaen. Selustaan pääsy oli lähellä onnistua, mutta vihollisen vastatoimet...
Avaa kohteen tiedot
Toisen maailmansodan -museo (Muzeum II Wojny ?wiatowej (suom: Museum drugi voini swiatowei)) on erinomainen museo ja ehdoton Pakko nähdä -kohde Gdanskissa. Tämä melko uusi ja moderni museo, joka kertoo toisen maailmansodan tapahtumista. Kohde sopii koko perheelle eikä ole väliä kuinka paljon tiesit etukäteen toisen maailmansodan asioista, sillä niin historiafriikeille kuin...
Avaa kohteen tiedot
YK:n edeltäjä Kansainliitto kokoontui tässä rakennuksessa. Rakennus tunnetaan paremmin nimellä Kansojen Palatsi ja siinä toimii tänäkin päiv'nä lukuisia merkittäviä kansainvälisiä organisaatioita.
Avaa kohteen tiedot
