Aunuksen Radio Radiomäki Petroskoi
Paikka:
Aunuksen Radio Radiomäki Petroskoi
ID:
009400032
Sijainti:
61°45'54,65"N, 34°20'55,84"E
Kuvaus:
Aunuksen Radion perustava kokous pidettiin Leppäsyrjässä 18.8.1941, jolloin radio tuli perustetuksi suoraan Karjalan Armeijan alaiseksi yksiköksi. Varsinainen radiotoiminta aloitettiin Vieljärvellä 1.9.1941. Pari kuukautta myöhemmin radio muutti Petroskoin Radiomäelle (koordinaatti), missä oli valmiina tarvittavia teknisiä tiloja. Seuraavana kesänä uusi studio remontoitiin Petroskoin keskustaan Valtakadulle (nyk. Karl Marxin katu 22) ja otettiin käyttöön syyskuun alussa 1942. Tuo studiorakennus on sittemmin purettu, ja sen tilalle on tehty nelikerroksinen talo 1950-luvun alussa.
Radion ohjelma-aika oli sunnuntaisin, jolloin ohjelmaa tuli 10-15 tuntia. Osa oli Yleisradion omaa tuotantoa, jota välitettiin toisintona. Suuri osa ohjelmasta oli kuitenkin Aunuksen Radion itse tuottamaa, ja sen pääosissa olivat rintamajoukkojen oman teltan tai oman korsun tai laajemmankin rintamaosan tarinaniskijät, viihdyttäjät, pakinoitsijat, näytelmälausujat, esitelmien pitäjät ja muut ohjelmasuorittajat sekä laulu- ja soitinyhtyeet. Nämä kutsuttiin studiolle esiintymään. Näin omien joukkojemme keskuudesta kummunneella ohjelmalla voitiin palvella taisteluhengen ylläpitoa ja torjua sotaväsymystäkin. Kevyt musiikki soi puheosuuksien välillä.
Aunuksen Radion omat reportterit tekivät ohjelmia pistäytyen etulinjojen korsuissa ja selustan yksiköissä. Itä-Karjalan kantaväestölle tuotettiin ohjelmia karjalan ja vepsän kielillä. Ohjelmapäällikkö, vänrikki Pekka Tiilikainen loi omalla persoonallisuudellaan Aunuksen radion hengen ja reippaan imagon. Hän oli myös ahkera rintamaselostaja, joka kierteli joukkojen keskuudessa haastatteluja tekemässä. Hän määritteli Aunuksen Radion ohjelmapolitiikan Karjalan Viesti -rintamalehden artikkelissaan näin:
Asemiesten jättiläisenemmistö haluaa juuri sitä, mitä Aunuksen Radiosta nyt tulee. Toivomusten perusteella asemiesiltojen ja toivekonserttien ohjelmat kootaan. Se mitätön vähemmistö, joka tahtoo sinfonioita ja aarioita, saa olla ilman.
Sotatapahtumien myötä Aunuksen Radio muutti Petroskoista Harluun kesäkuun 1944 lopulla ja muutti nimensä Karjalan Radioksi. Jatkosodan päättyessä radion lähetystoiminta päättyi syyskuussa 1944. ENa 2017.