Kollaan Risti Kollaanmäki

Kuvaus:

Suurikokoinen, puinen Kollaan Risti sijaitsi Kollaanmäen pohjoisrinteellä maantien varressa Jatkosodan asemasotavaiheen aikaan ja pitkään myös sodan jälkeen.

Rintamakirjeenvaihtaja, luutnantti Paavolainen kävi Kollaalla 2.8.1941 ja kuvaili vaikutelmiaan seuraavasti: On maisemia, joiden ylle ei edes ajallinen välimatka ole vielä pystynyt luomaan sovitusta ja rauhaa - joiden yllä kunnia ja kärsimys vielä värisevät kaikessa kiperässä alastomuudessaan. Inhimillisesti riipaisevimpana ja traagillisesti sankarillisimpana nousee näistä maisemista esiin se paikka, joka KESTI - maailmanmaineen seppelöimä Talvisodan Kollaa. Juuri iltahämärä on Kollaan oikea hetki. Kukkulan laelta aukeaa laaja, karmaiseva näköala loivasti kumpuilevan, mustaksi palaneen suokankaan yli. Vasemmalla näkyy nokisten ja matalien rantojen keskellä Kollaanjärven sammunut, valju silmä. Hämmästyn kuuluisan Kollaanjoen puromaista mitättömyyttä. Sen yli jatkuu tie viivasuorana matalaan taivaanrantaan kuin jonkin oudon sormen vaaleampi sipaisu hiiltyneellä, mustalla pinnalla.

Usvaisena elokuun iltana Korsukukkulan kuolleet, hiiltyneet puunrungot kohoavat taivasta vasten. Aavemetsä, joka ei koskaan huoju tuulessa, jossa ei lehti liikahtele, eikä neulanen rapise. Puut ovat kuin sirpillä niitettyjä. Maa tynkien välissä on ammusten myllertämää. Illan viiletessä huuruavat mustan mutaveden täyttämät kraatterit kuin palavat pikipadat. Usva nousee joesta ja järveltä; Kollaa verhoutuu huuruihin ja savuun. Vaappuvat harsot kietoutuvat kuolleisiin puunrunkoihin, kapuavat hetkiset hiiltyneen kaarnan koloissa ja liukuvat sitten repaleisina edelleen seuraavan rungon syleilyyn. Tuulenpuuska tuo tien sivulta ruumiiden katkua.

Uusi retki Kollaalle 5.8. Kysymys, joka täällä ensimmäisenä tulee mieleen, on: miten on yleensä yksikään mies voinut säilyä hengissä paikalla, jonka yllä tämä tulen ja raudan pyörremyrsky on raivonnut? Vaikka laskisi vain yhden ammuksen jokaista katkennutta puuta kohden, päätyy huimiin lukuihin. Maastossa ei voi ottaa askeltakaan tallaamatta rautaan ja jälleen rautaan. On kohtia, joissa sirpaleita on suorastaan kerroksittain niin, ettei ruohonkorsikaan voi kasvaa niiden keskellä. Tämä verellä ja raudalla lannoitettu maa kasvaa nyt suurilla alueilla outoa ja järkyttävää kasvia - ennennäkemättömän korkeaa saraheinää, niin pitkää, että se ulottuu minua hartioihin saakka. Suhisevan ja lainehtivan heinikön läpi kiemuroivasta miesjoukosta näkyy vain kypärä ja kiväärinpiippu. Kulku on niin vaikeaa, että hiki virtaa jokaisesta huokosesta jo muutamien minuuttien jälkeen. ENa 2017.