Rovskojenniemen bunkkerilinjan laite A6817 Syväri

Paikka:

Rovskojenniemen bunkkerilinjan laite A6817 Syväri

ID:

009085032

Sijainti:

Kuvaus:

Rovskojenniemen suomalainen bunkkerilinja - Rovskojen Valli - saatiin pääpiirtein valmiiksi asemasodan loppuun mennessä. Linjalla ei kuitenkaan koskaan taisteltu, ja sen bunkkerit jäivät korven kätköön ja unohduksiin yli 70 vuodeksi. Kohteesta vihiä saanut pieni löytöretkeilijöiden joukko lähti pyrkimään bunkkerilinjalle keväällä 2016, ja niinpä linja saavutettiin ja kartoitettiin vuosikymmenten jälkeen. Ensimmäisenä löydetty bunkkeri oli A6817 (koordinaatti), joka edustaa linjan tyypillistä bunkkeria.

JR 8:n II Pataljoona miehitti bunkkerilinjan 18.6.44 illalla. M. O. Matilainen kertoo: Miehitimme asemat Rovskojenniemellä, Syvärin virran eteläpuolella, ja jäimme siis kuitenkin vielä Syvärin taakse. Niemelle oli rakennettu varsin paljon linnoituslaitteita. Mutta eipä meillä tarvittukaan minkäänlaisia bunkkereita, sillä muutaman päivän niissä oltuamme -  ja ainoastaan vihollisen tiedustelijoita havaittuamme - saimme käskyn siirtyä yli Syvärin ja jättää asemamme lopullisesti. Sinne jäivät miljoonien bunkkerit, eikä niistä laukaustakaan ammuttu.

Pataljoona siis irtaantui bunkkerilinjalta 22.6.1944 puoleenpäivään mennessä, siirtyi Syvärin pohjoisrannalle ja siitä edelleen Iivinän kautta Latvaan. ENa 2017.

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..