Markkila Aunus
Paikka:
Markkila Aunus
ID:
009090046
Sijainti:
61°55'8,49"N, 33°38'33,41"E
Kuvaus:
Syyskuun 1941 puoliväliin mennessä oli käynyt selväksi, että Säämäjärveltä Petroskoihin johtavien maantien ja rautatien suunnat olivat venäläisten vahvasti linnoittamat, sillä jo parisen kuukautta venäläiset työpataljoonat olivat kaivaneet taisteluhautoja ja panssariesteitä sekä rakentaneet tulikorsuja, murroksia ja piikkilankaesteitä. Edelleen, syyskuun alun taistelut Kutismajoella antoivat viitteen siitä, että vihollinen pureutuisi puolustusasemiinsa sitkeästi, ja että suomalaisjoukot joutuisivat läpäisemään vielä monta varustettua asemaa ennen Petroskoita.
Karjalan Kannakselta Aunukseen syyskuun 1941 puolivälissä saapunut 4.Divisioona jatkoi hyökkäystä Kutismajoelta itään. Hyökkäyksen jatkoa valmisteltiin huolellisesti ja samalla huomattiin, että maantien ja rautatien varressa vihollisella oli useita lujasti varustettuja tukikohtia. Niinpä 4.D:n komentaja, eversti Viljanen päätti jatkaa sotatoimia rintamahyökkäyksen sijasta koukkaustaktiikalla. Tähän liittyen II/JR 25 ja III/JR 26 valtasivat muutaman päivän kestäneessä taistelussa 19.9. Markkilan kylän, joka on viisi kilometriä Villavaaran luoteispuolella. Sieltä pataljoonat etenivät kohti Villavaaraa, jonne muodostui suuri motti muiden 4.D:n joukkojen koukkausten tuloksena. ENa 2017.
Sijanti kartalla:
