Suomalainen pallokorsu Podporoze Syväri

Kuvaus:

Suomalainen pallokorsu AL5585, joka on nostettu maanpinnalle näkyviin maantien varteen. Se sijaitsee reilut neljä kilometriä Podporozen lounaispuolella, kilometrimerkkien 33-34 välillä, 20 metriä tien eteläpuolella, sähkölinja-aukealla, vaaleasävyinen, näkyy hyvin kulkijoille. Ulkopinnassa on teksti: "10 hengen suojakorsu, Suomi, vuosi 1942".

Pallokorsun rakentaminen. Rakennuskuopalle kaivettiin syvyyttä kolme metriä, ja siihen asennettiin puinen pohjarakennelma kuin munakuppi. Tämän päälle sijoitettiin kumipallo, joka täytettiin ilmalla tiettyyn paineeseen. Kumipallon päälle laitettiin suojakangas, joka esti kuivuvan betonin tarttumisen kumiin kiinni, ja näin valun jälkeen tyhjennettävä pallo oli helppo irrottaa seuraavan kohteen tekoa varten. Pallon pintaan muutaman sentin etäisyydelle asennettiin pienisilmäinen teräsverkko, jonka tehtävänä oli estää mahdollisten kranaatti-iskemien aiheuttamat negatiiviset kraatterit ja betonisirujen irtoaminen sisään. Varsinainen raudoitusverkko asennettiin keskelle 60 senttimetsin seinävahvuutta (katon vahvuudeksi valettiin 80 senttimetriä). Raudoitusta pallokorsuun käytettiin 580 kg. Pallokorsun ulkohalkaisijaksi tuli 4,6 metriä.

Ulkomuotiksi asennettiin valmiista metallielementeistä koottava ja saumoistaan kumilla ilmatiiviiksi tehtävä kuori. Betonivalu tapahtui päältä, ja kumipallon päälle sijoitettu metallikartio ohjasi juoksevan betonin seiniksi. Pallokorsuun meni betonia 24 kuutiometriä. Valu kesti 4-5 tuntia, jonka jälkeen muotti suljettiin kannella ilmatiiviiksi. Ulkomuotin, siis kuoren, holkkeihin liitettiin letkut, ja vettä alettiin poistaa alipainepumpun avulla. Imu kesti noin 2 tuntia, ja sen jälkeen betoni oli jo niin kovaa, että ulkomuotti voitiin purkaa sekä kumipallo tyhjentää ja siirtää oviaukon kautta korsun sisältä pois. Lattia tehtiin jälkivaluna.

Seuraavaksi rakennettiin puusta eteinen ja ovi. Joissain tapauksissa käytettiin muutaman sentin vahvuista teräsovea. Korsun kalustuksena olivat makuulaverit kahdessa tasossa ja kamina. Sisähalkaisija oli reilut kolme metriä, ja sisäseinä kalkittiin valoisuuden lisäämiseksi. Valonlähteenä toimi öljylyhty. Pallokorsu peiteltiin maalla ja sen katolle saatettiin latoa kivikerros. Sisälle mahtui ryhmän verran sotilaita.

Pallokorsurakentamisen etuna olivat nopeus ja edullisuus. Yhdellä kalustosarjalla saattoi hyvin valmistellulla työmaalla valaa pari korsua yhden vuorokauden aikana. Pallokorsun hinnaksi tuli 86 000 markkaa, kun järeä teräsbetonikorsu maksoi miljoona markkaa.

Pallokorsun historia Suomessa. Idea pallokorsujen rakentamisesta saatiin Yhdysvalloista keväällä 1940, kun siellä oleskellut entinen merivoimiemme upseeri H. Rämö näki menetelmällä rakennettuja korsuja. Rämö välitti tiedon Päämajaan ja liitti saatteeksi kirjallisen kuvauksen ja kuvaamansa kaitafilmin. Seuraavassa vaiheessa armeija tilasi pallokorsujen valamiseen tarvittavan muottisarjan testejä varten. Muotit olivat tulleet jossakin vaiheessa Petsamon Liinahamarin satamaan, jossa ne oli varastoitu. Keväällä 1942 muistettiin asia ja löydettiin lähetys varastosta. Ensimmäinen koekorsu tehtiin Kannaksen Ahijärvelle VT-asemaan marraskuussa 1942. Menetelmä saatiin toimimaan, ja päätettiin rakentaa tuotantoa varten neljä kalustosarjaa. Tämän jälkeen alkoi sarjatuotanto, jonka myötä Syvärin eteläpuolen ja pohjoisrannan puolustuslinjoille, Aunuksen PSS-linjaan ja Kannaksen VT-asemaan tehtiin yhteensä 600 pallokorsua. Lisäksi Salpalinjalle valettiin noin 250 pallokorsua loppukesällä 1944. Täten pallokorsu oli Suomen yleisin betonikorsutyyppi. ENa 2017.