Vasojärven luostari Aunus

Paikka:

Vasojärven luostari Aunus

ID:

009090024

Sijainti:

Kuvaus:

Vasojärven luostarin juuret ovat 1500-luvun alkupuoliskolla. Silloin muuan munkki tuli Vasojärven rannalle ja kaivoi itselleen maakuopan. Siinä hän asui erakkona useita vuosia. Sitten paikkaan alettiin tehdä rakennuksia, mutta ne tuhoutuivat ensimmäisen kerran, kun ruotsalaiset ja puolalaiset joukkiot hävittivät luostarin ja surmasivat munkit 1600-luvun alussa. Tämän jälkeen luostariyhteisö eli kituliaasti pari vuosisataa. 1800-luvun alussa Vasojärven luostari yhdistettiin hallinnollisesti Syvärin luostariin, ja sen asioita ryhdyttiin järjestämään kuntoon. Järjestelyt sujuivat sen verran hyvin, että luostari kykeni jälleen itsenäistymään 1800-luvun puolivälissä. Kaksi puukirkkoa rakennettiin ja kunnosteltiin. Lisäksi muita tarpeellisia rakennuksia nousi alueelle. Vuonna 1858 saatiin valmiiksi ja vihittiin käyttöön uusi kivikirkko, Kaikkien pyhien kirkko.

Vuonna 1885 luostari tuhoutui toista kertaa historiansa aikana, kun raivokas tulipalo muutti puukirkon ja muut puurakennukset tuhkaksi. Tämän jälkeen munkkiveljestö hajaantui muihin luostareihin. Luostarin uusi nousu ja jälleenrakennus alkoivat kuitenkin jo 1890-luvulla. Tulipalolta säästynyt kivikirkko kunnostettiin, ja uusi puukirkko, Kristuksen kirkastumisen kirkko, vihittiin käyttöön vuonna 1892. Luostarin talous kohentui, kun Vasojärvelle alkoi saapua paljon pyhiinvaeltajia eri puolilta Venäjää. Pyhiinvaellusta tuki se, että luostarilla oli Pietarissa etätoimipiste eli kaupunkikirkko (podvorje). Uuden vuosisadan alkaessa luostarin tulevaisuudennäkymät olivat toivoa täynnä.

Sitten Venäjän vallankumouksen 1917 myötä Vasojärvi koki samantyyppisen kohtalon kuin monet muut luostarit Venäjällä. Kylää koetteli neuvostovallan terrori, jonka seurauksena luostari suljettiin ja häväistiin. Munkkiveljestö ammuttiin kirkon seinustalle lukuun ottamatta yhtä heistä. Luostarin muuri purettiin, kivikirkosta tehtiin ravintolaklubi, puukirkosta voimistelusali ja ammuttujen munkkien hautakuopan päälle tanssilava. Vuonna 1920 Vasojärvelle perustettiin valtiontila, sovhoosi. Luostarin viereen perustettiin Interposelok-niminen kylä, johon muutti amerikansuomalaisia metsätyömiehiä perheineen 1920- ja -30-luvuilla. Stalinin-Kuusisen vainoissa heidät surmattiin vuosina 1937-38, kylä tyhjeni.

Talvisodan seurauksena Interposelokiin sijoitettiin noin 900 suomalaista siviilisotavankia neljäksi kuukaudeksi. Heidät palautettiin Suomeen toukokuun 1940 lopussa. Suomalaiset palasivat Vasojärvelle syyskuussa 1941, kun Karjalan Armeijan hyökkäys vyöryi alueelle: 7.Divisioonan kärkijoukot taistelivat hajalle lyötyjä vihollisosastoja vastaan ja saavuttivat Vasojärven 11.9.1941. Paikassa ei kuitenkaan puhjennut sellaista taistelutoimintaa, joka olisi johtanut luostarin tai kylän tuhoutumiseen. Rintamakirjeenvaihtaja, luutnantti Olavi Paavolainen kävi Vasojärvellä syyskuussa 1941. Hän kirjoitti vaikutelmistaan 23.9.1941:

Mitä kauemmin harhailen suuria, suhisevia koivuja kasvavalla luostarimäellä, sitä enemmän valtaa paikan tunnelma ajatukset. Mieleen tulevat kaukaiset ajat, jolloin nämä erämaat kansoitettiin. Erään kolhoositalon vintiltä löydän rojun keskeltä ikonin, niin vanhan, että tuntuu kuin pitelisi käsissään leipää ja multaa, siunauksen ja hedelmällisyyden ikivanhoja symboleja. Yhtä vanha - vanhempi kuin Suomessa - on täällä usko, joka kerran tuotiin näihin tuulisten ja humisevien korpijärvien rannoilla nouseviin luostareihin, joiden puisissa kelloissa lakkapäisenä ulapalta viuhuva tuuli soitteli, ja joiden kaiku kiiri metsien ja soiden yli harmaiden kylien kansan sielun syvään ja tummaan rauhaan.

Saman tiedotuskomppanian rintamakirjeenvaihtaja, kapteeni Martti Haavio kirjoitti:

Olen yhdessä Paavolaisen kanssa Vasojärvellä, jonka 7.D:n joukot saavuttivat kymmenen päivää sitten jatkaakseen matkaa kohti Latvaa - todellinen korpimarssi läpi Aunuksen kannaksen: koko divisioona rakensi vuoroin tietä, vuoroin taisteli. Vasojärven vanhin rakennuskerrostuma oli venäläinen: Nikiforovin luostarin rakennusten jäännökset. Ne olivat varsin ikävää ja onnetonta asematyyliä. Alkuperäisestä luostarista oli näet suurin osa palanut viitisenkymmentä vuotta sitten. Näin kuitenkin jonkin solakan torninkärjen, leikkauksin koristellut porttaalin, jonkin rapatun seinälohkon, palolta säilyneen; ne olivat kellastuvan koivun alla maalauksellisia. Kirkkosalin olivat amerikankommunistit muuttaneet klubi- ja teatterihuoneeksi. Siitä ei puuttunut asiaankuuluvaa kulissimaista prameutta. Etsin turhaan vanhan luostarin muistoja. Sen sijaan Paavolainen oli onnekkaampi. Hänen käteensä sattui ullakolla ikivanha ikoni, madonna, surumielinen ja lempeä. (23.9.1941)

Jatkosodassa luostari oli autiona, ja vetäytymisvaiheen alettua suomalaisjoukot jättivät paikan taakseen kesäkuussa 1944.

Venäjän luostareiden kehitys on ollut riippuvainen Venäjän valtakeskuksen tilasta, sen harjoittamasta politiikasta ja taloudesta. Valtiokokeilu Neuvostoliiton kuoleman vuosi 1991 tiesi uutta käännettä, ja Venäjän luostarit alkoivat nousta alennustilastaan. Viimeisen 25 vuoden aikana Venäjällä on nähty merkittävä kirkkojen ja luostareiden kunnostusvaihe. Monet rapistuneet kiinteistöt on korjattu komeaan loistoon, mikä alkanut vetää puoleensa pyhiinvaeltajia ja muita matkailijoita. Tämä on tarkoittanut luostareille myös matkailija- ja lahjoitustulon kasvua. Tämä on mahdollistanut luostarikiinteistöjen lisäkunnostamisen edelleen.

Edistystä ja kunnostusta on tapahtunut myös Vasojärven luostarissa, joka luovutettiin valtiolta Venäjän kirkolle maaliskuussa 1992. Luostarista tuli nunnaluostari, ja pian alueelle muutti muutamia nunnia. He kunnostivat sinne oman asuintalon ja alkoivat sitten kunnostaa luostaria. Kivikirkko ja puukirkko palautettiin alkuperäiseen käyttöönsä. Ammuttujen munkkien hautakuopan päälle rakennettiin uusmarttyyreille pyhitetty tšasouna. Nunnien voimat eivät kuitenkaan riittäneet luostarin ylläpitämiseen. Syynä oli se, että viereisen Interposelokin kylän väki ei tarjonnut juurikaan apuaan luostarin ylläpitämiseen ja hoitamiseen.

Vuonna 2000 Vasojärven luostari muuttui takaisin munkkiluostariksi. Paikkaa kunnostaneet nunnat jäivät luostarin ulkopuolella oleviin asuintaloihin. Työllään he kunnostavat ja hoitavat luostarin pihoja. Keväällä 2001 luostarin porttikirkko paloi maan tasalle. Portille on sittemmin tehty kulissi. Luostarin muuri on rakennettu uudelleen. Kirkot ovat saaneet uusia kupoleja ja kellotornin. Alueella on nyt viisi kirkkoa tai tšasounaa. Rakennusten kunnostusta ja toiminnan elvytysvaihetta on voitu jatkaa varakkaiden antamilla lahjoituksilla ja Moskovan patriarkaatin myöntämillä avustuksilla. Nykyisin munkkeja on parikymmentä, ja heistä viisi on pappeja. Naistyöntekijöitä on kymmenkunta, ja heidän vastuullaan ovat siis mm. luostaripihan hoitaminen. ENa 2017.

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..