Kev.Os. Keinosen komentopaikka 7.-8.7.1944 Kaitajärvi

Kuvaus:

Heinäkuun alussa 1944 viivytystaistelua käynyt 7.Divisioona kääntyi Käsnäselästä kohti pohjoisluodetta, kohti Loimolan U-asemalinjaa. Samaan aikaan merkittävät vihollisvoimat panssarivaunujen, tykistön ja ilmavoimien tukemina pyrkivät samassa suunnassa Loimolan rautatieasemalle.

Kapteeni Yrjö Keinosen johtama Kevyt Osasto (= 3 komppaniaa + kuormasto) suojasi 7.Divisioonan ryhmittymistä U-asemaan viivyttämällä vihollista Käsnäselkä-Loimola -tien varrella. Osasto ryhmittyi asemiin Kaitajärveen laskevalle purolinjalle 7.7.1944. Purolinjalla oli Talvisodan YH:n aikana varusteltu puolustuslinja tien molemmin puolin. Osaston komentopaikka oli noin 500 metriä etulinjan takana pienessä hiekkakuopassa aivan tien vieressä (koordinaatti). Siitä pari sataa metriä taaempana oli ryhmittyneenä pst-lähitorjuntaryhmä alikersantti Salosen johdolla. Ryhmällä oli kaksi panssarikauhua ja muutamia panssarinyrkkejä. Edelleen pari kilometriä taaempana oli vajaan kolmen komppanian vahvuinen reservi eli majuri Harjulan johtama III/JR 9.

Osasto Keinonen torjui vihollisen ensimmäiset panssareiden tukemat hyökkäykset. Aamulla 8.7. Osasto torjui viiden veneen järvikoukkauksen vasemmalla sivustallaan. Samoihin aikoihin omat partiot kertoivat vihollisen yrittävän koukata myös maastoitse oikealla ehkä noin pataljoonan vahvuisin voimin. Puoleenpäivään mennessä tämä koukkaava vihollinen tunkeutuikin tielle kolme kilometriä taaempana Hovilammen talon maastossa, siis III/JR 9:n ja Osaston selustassa. Vihollinen pureutui kaivautumalla Hovilammen talon maastoon. Näin Osasto Keinonen ja III/JR 9 jäivät osin saarroksiin. Saatuaan aikaan kaiken tämän vihollinen hyökkäsi tykistö- ja rakettitulen tukemana Osasto Keinosen etulinjaa vastaan. Maataistelukoneiden äkäinen parvi kieppui taistelukentän yllä. Vihollistankit lähtivät rynnäkköön. Etulinjassa Osaston miehet sovitusti antoivat vaunujen mennä tietä pitkin selustaan ja pysyivät asemissaan torjuen vihollisjalkaväen liikkeen. Keinonen kertoo kirjassaan Taistellen takaisin:

Olin juuri ilmoittanut Harjulalle vihollisen hyökkäyksestä, kun kranaattien räiske ympärillämme laantui, mutta ilman täytti panssarivaunujen nopeasti voimistuva jyrinä. Tähystin hiekkakuopan reunalta tien suuntaan, jonne näkyvyyttä oli satakunta metriä. Tiellä oli murrokko. Olin kaadattanut paksuja puita ristikkoon, ja pioneerit olivat jo asentaneet murrokon keskelle panssarimiinoja, joita ei kuitenkaan ollut ehditty virittää; miinat eivät laukeaisi.

Tien mutkasta syöksyi esiin panssarivaunu: pitkäputkinen, virtaviivaisempi kuin aiemmat, nopealiikkeinen. Vauhtiaan hiljentämättä vaunu ajoi murrokkoon, joka rusahtaen murskautui teräshirviön edessä ja alla. Rungot katkeilivat kuin tulitikut. Painauduimme hiekkakuopan etuseinää vasten, jotta vaunuista ei meitä havaittaisi. Samassa panssarihirmu jo jyrähti ohitsemme. Kurkistin jälleen etulinjaan päin. Murrokon keskellä ajoi jo toinen panssarivaunu edellisen tekemää uraa seuraten. Tienkäänteessä lähestyi kolmas. Pienin välein vaunut jyrähtelivät ohitsemme - neljäs, viides, kuudes. Jos niistä yhdestäkin olisi havaittu Kevyen Osaston komentopaikka, olisimme olleet panssarivaunulle helppo saalis: vain ajo pieneen hiekkakuoppaamme, jonka vaunu olisi tiiviisti täyttänyt.

Mutta panssarit menivät menojaan. Ryhmityksemme sisälle työntyvän suuren panssarivaunumäärän aistiminen telaketjujen tasalta parin metrin päästä oli karmiva elämys. Edessä kuului taistelun melu. Tähystin kuoppani reunalta hellittämättä etulinjaan päin. Millä hetkellä tahansa sieltä saattoi syöksyä näkyviin etulinjan läpi murtautunut vihollinen uraata huutaen ja tulittaen. Komentopaikkani konepistoolit ja kiväärit pidettiin käsillä.

Samalla, kun tähystin eteenpäin, koetin kuulostella panssarivaunujen menosuunnalta alikersantti Salosen uusien panssarilähitorjunta-aseiden laukausten ääniä. En erottanut niitä kranaattien räjähdysten ja muun taistelun melun vuoksi. Vaunujen jylinä heikkeni ja häipyi sitten kokonaan. Mutta pian hiekkakuoppaani syöksähti roteva, voimaa uhkuva alikersantti Salonen kädessään panssarikauhu, toinen käsi veressä. Hän henkäisi mieleeni iäksi syöpyneet sanat:

- Tulisipa niitä lisää!

Sanat ilmaisivat selvästi mitä oli tapahtunut. Kuitenkin kysyin:
- Kaikkiko tuhositte?
- Pari pääsi livahtamaan, mutta eivät nekään pitkälle rymistele. Siellä taaempana on torjuntamiehiä torvineen odottamassa.
- Mikä käteen sattui?
- Räväytti tuhotun vaunun alta rystysille, mutta vanja maksoi laukauksen hengellään. Yhden vaunumiehen saimme vangiksi.

Osa tuhotuista vaunuista oli mallia T-34, Sotkia, joita silloin pidettiin maailman parhaina. Alikersantti Salonen oli yksin tuhonnut kuusi vaunua ja toistakymmentä vihollisen panssarimiestä. Salosesta tuli myöhemmin Mannerheim-ristin ritari. Etulinjasta tuli ilmoitus: "Vihollisen hyökkäys torjuttu. Asemiemme eteen jäi paljon kaatuneita."

Koska Osasto Keinosen vetäytymistie oli yhä poikki kolme kilometriä taaempana, ja ampumatarviketilanne alkoi olla huolestuttava, Osasto irtautui motitusuhan alta Karijärven ja Oravajärven välisten salmien yli. Taaempana oleva III/JR 9 ylitti saman vesistölinjan Karijärven pohjoispäässä olevan kahlaamon kohdalta. Sitten molemmat joukko-osastot marssivat ko. vesistölinjan koillispuolitse reilut 10 km luoteeseen Saarijärvelle 9.7. aamuun mennessä. Viivytystaistelu ylivoimaista vihollista vastaan jatkui. ENa 2017.