Puutoisten sissiprikaati - kukkula 264.9 Tjazha-joki

Kuvaus:

Kukkula 264.9 Tjazha-joella on paikka, missä puna-armeijan 1.Partisaaniprikaati pysäytettiin ja käännytettiin takaisin kesällä 1942. Kukkulalla on venäläinen sotamuistomerkki. Kohde sijaitsee saamelaisten muinaisen kulttipaikan, Vottovaaran, itäpuolella.

1.Partisaaniprikaati eli Puutoisen Sissiprikaati oli perustettu Puutoisessa syksyllä 1941. Sen komentajana toimi paatenelainen majuri I. Grigorjev. Koulutusvaiheen jälkeen prikaati siirtyi Segežaan kesäkuussa 1942. Siellä se järjestettiin ja varustettiin suurta tuhoamisretkeä varten. Retkivahvuudeksi muodostui lopulta 638 henkeä (592 miestä ja 46 naista). Varusteet ja muona saatiin länsiliittoutuneiden Neuvostoliitolle Murmanskiin toimitetusta sotamateriaalista. Prikaatin tehtävänä oli edetä salassa suomalaisjoukkojen selustaan, sitten hyökätä Porajärvelle, Suojärvelle ja Kontupohjaan sekä suomalaisten armeijakuntien esikuntien ja huoltovarastojen tuhoaminen ko. paikkakunnilla. Tämän päätehtävän ohella prikaatin tuli häiritä osastoihin jakautuneena suomalaisten liikenneyhteyksiä kuukauden ajan.

Kesäkuun 1942 lopulla partisaanijoukko siirtyi Segežasta rautateitse etelään 25 kilometriä rautatiepysäkille, mistä keskittäminen jatkui kuorma-autoilla luoteeseen Jolmajärven ja Ontajärven väliseen etulinjamaastoon. Täältä 1.Partisaaniprikaatin onnistui siirtyä joukkojemme selustaan heinäkuun 1942 alussa. Kuitenkin kohta havaittiin partisaanien jotos maastossa. Tällöin ei vielä osattu arvata, kuinka suuresta joukosta oli kyse. Rajajääkäripataljoona 5 aloitti partisaanijoukon aktiivisen jäljityksen. Huomattiin, että jotos, jota oli paikka paikoin miinoitettu, kääntyi jyrkästi etelään. Lentotiedustelulla varmistettiin vihollisjoukon tarkempi sijainti ja pääpiirteinen suuruus nuotiotulien perusteella 17.7. yöllä.

Partisaaniprikaati eteni amerikansuomalaisten rakentamalle Tumban metsäpunktille ja tuhosi siellä olleen suomalaisvartion 18.7. iltapäivällä. Suomalaiset jäljityspartiot ja torjuntaan tarkoitettu joukkue saapuivat Tumbaan saman päivän iltana ja havaitsivat siellä enää partisaanijoukon jälkijoukon, joka ylitti lautoilla Tumas- ja Uhutjärven välistä kapeaa salmea. Pienen kahakoinnin myötä saatiin yksi vanki, joka kertoi oman osastonsa vahvuudeksi 150 partisaania ja koko osaston vahvuudeksi 700 partisaania.

Näin vihollisen sotajuonen mittasuhteet alkoivat paljastua taistelujohdollemme, ja Maaselän Ryhmän komentaja, kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen pyysi 20.7. Päämajalta lupaa käyttää 12.Prikaatin joukkoja partisaanien torjuntaan. Seuraavana päivänä käyttöön osoitettiin noin yhden pataljoonan voimat plus yksi ratsuväkieskadroona. Vastaoperaation johtoon määrättiin 12.Pr:n komentaja eversti Mäkiniemi 26.7. alkaen. Myöhemmin torjuntajoukkoja irrotettiin vielä lisää.

Samaan aikaan toisaalla: 1.Partisaaniprikaati jatkoi etenemistään Tumasjärveltä etelään kaarrellen, ja jäljityspartiot roikkuivat kannoilla. Partisaanijoukon huolto oli suunniteltu toteutettavaksi ilmoitse, mutta huonon lentosään johdosta punailmavoimien kuljetuskoneet eivät joka yö päässeet ilmaan. Partisaanien energiavarat alkoivat käydä vähiin.

Takaa-ajavat joukot alkoivat järjestää sulkua partisaanien etenemisreitille Vottovaaran itäpuolelle Tjazha-joen varteen. Joukkoja suunnattiin Jänkäjärven kylän kautta luoteeseen taistelukosketuksen aktiivista ottamista varten. Partisaanit pysäytettiinkin kukkula 264.9:n maastoon, ja kolmen suomalaiskomppanian hyökkäys alkoi 30.7. illalla. Taistelu jatkui läpi yön, ja seuraavana päivänä taistelumaastosta löydettiin 113 kaatunutta vihollista, joiden joukossa oli 1.Partisaaniprikaatin komentaja, majuri Grigorjev.

Aamuyöllä partisaanit olivat irtautuneet kukkulamaastosta takaisin kohti pohjoista. He saivat lentopudotuksina kaksi päiväannosta muonaa 4.8. 30 kilometriä pohjoisempana. Suomalaisjoukot jatkoivat sitkeästi takaa-ajoa. Partisaanien reitin etupuolelle pyrittiin järjestämään uusia sulkuja ja väijytyksiä. Tästä huolimatta joukon pääosa saavutti Jolmajärven, jonka se ylitti rantaparakeista rakentamiensa lauttojen avulla 18.8. Ylimenon aikaan neljä Morane Saulnier -hävittäjäämme rynnäköi lauttapartisaaneja vastaan. Taisteluun riensi viisi punailmavoimien Hurricane-hävittäjää. Ilmataistelun seurauksena kumpikin osapuoli menetti yhden koneen.

Lopulta 120 partisaania 638:sta onnistui palaamaan retkeltään takaisin. Täten 1.Partisaaniprikaati oli tuhoutunut, ja se hajotettiin myöhemmin syksyllä. Suomalaisten tappiot olivat kokonaisuudessaan 119 miestä (kaatuneet, kadonneet, haavoittuneet). ENa 2017.

Puutoisten sissiprikaatin tuhosta lisää kirjasta Raappanan ritari , sivut 145 - 154  ISBN 978-952-67950-3-4