Alik Päätalon haavoittumispaikka Mäntykylä Kiestinki Viena

Kuvaus:

Jatkosodassa alikersantti Kalle Päätalo toimi talousaliupseerina JR 53:n Tykkikomppanian toimitusjoukkueessa. Hän haavoittui Kiestingin motin taisteluissa maantien varressa Mäntykylän lounaispuolella (koordinaatti). Sodan jälkeen hänestä tuli tuottelias ja suuren lukijakunnan suosion saavuttanut kirjailija (yli 3,6 miljoonaa myytyä kirjaa). Hän on kuvaillut tarkkaan haavoittumisensa ja sen jälkeiset sotasairaalajaksot romaanissaan Liekkejä laulumailla.

Päätalon haavoittumiseen johtanut tilanne alkoi kehittyä siitä, kun puolet JR 53:n Tykkikomppanian miehistä marssi Kiestingistä kolmisenkymmentä kilometriä rataa pitkin Kapustnajajoelle. Pst-tykit tulisivat perässä myöhemmin. Tykeillä oli tarkoitus tuhota ne monet panssarivaunut, jotka vihollinen oli marssittanut taisteluun suomalaista hyökkäyskärkeä vastaan.

Kärjessä toimivien joukkojen johdolle saapui 14.8. iltapäivällä tieto siitä, että taaempana (maantien suunnassa) itään hyökkäävät saksalaisjoukot olisivat päässeet vihdoin etenemään. Tuota etenemistä tukemaan Kapustnajajoen rautatiesillan maastosta koottiin tilapäisosasto, jonka tehtävänä oli hyökätä vihollisen selustayhteyksille maantielle (Mäntykylään) ja pitää tie katkaistuna. Päätalo lähti tykkikomppanian muiden miesten mukana tilapäisosaston hyökkäykseen. Lyhyen tulivalmistelun jälkeen miehet etenivät ketjussa kapean suon yli. Vihollistuli alkoi harvensi rivejä, mutta moni pääsi suon yli. Kuivalla maalla suon takana Päätalo näki joukkueenjohtajavänrikin retkahtavan kuolleena kyljelleen:

En osaa jäädä kauhistelemaan nuoren esimiehemme kuolemaa. Konekivääri, jota kohti olen ryömimässä, on ollut hetken ampumatta. Kun jatkan sitä kohti, alkaa suuliekki jälleen lepattaa. Tulen jo niin lähelle konekivääriä, että vaikka en olekaan mikään huippuluokan kivenviskoja, tiedän jo jaksavani heittää käsikranaatin pesäkkeeseen, jos vain pääsen viuhauttamaan sen edes polviltani.

Pysähdyn, lasken kiväärin viereeni ja kaivan käsikranaatin pusakkani etutaskusta. Samalla kun otan kranaatin, taskusta tipahtaa kaksi eilen saamaani kirjettä. En ehdi kopeloida niitä takaisin taskuun. Huomaan pysähtyneeni aivan tasaiselle kankaalle, ja koska vasemmalla puolellani on maassa painanne, käännyn ja alan vetää itseäni sitä kohti. En ehdi tehdä montakaan vetoa, kun tunnen iskun hieman ristiselkäni yläpuolella. Isku on niin kova, että tuntuu kuin minua olisi isketty makkarahalolla selkään. Lähes samalla hetkellä räjähtää lähelläni petäjässä. Petäjä katkeaa, ja sen latvaosa putoaa minun ja konekiväärin väliin.

Luultavasti olen hetken tajuttomana, sillä havahdun siihen, että makaan kylkeni päällä ja olen tukehtumaisillani ilman puutteeseen. Selässäni tuntuu kovaa kipua ja kuulen kummallista örinää. Vähitellen käsitän, että örinä tulee omasta kurkustani. Jokin laukeaa kurkussani, ja saan kiskotuksi ilmaa sisälleni. Hengitykseni on pitkään vapisevaa haukkomista, mutta tukehtumisen tuntu alkaa kadota.

Jonkin ajan kuluttua Päätalo alkoi vetää itseään kyynärpäillä takaisin suon laitaan. Samassa panssarivaunun ampuma kranaatti räjähti aivan lähellä, ja sirpaleita osui hänen vasempaan jalkaansa. Tilanteen nähnyt uhkarohkea taistelutoveri veti hänet suojakuoppaan. Yön saavuttua Päätalo ja kymmenkunta muuta eloonjäänyttä miestä vetäytyi pimeän turvin suon yli takaisin omalle puolelle. Hyökkäys ei ollut menestynyt. Tappiot olivat suuret.

Tämä oli Päätalon ensimmäinen ja viimeinen taistelu. Joulukuussa 1939 aloitettu varusmiespalvelus mukaan lukien hän oli mukana sodassa kuukautta vaille viisi vuotta. ENa 2017.