Pirttijärven kylä Viena

Kuvaus:

Pirttijärvi tunnetaan Jatkosodan erään epäonnisen partioiskumme paikkana.

Tapahtumat käynnistyivät, kun maaliskuun 1942 alussa Jalkaväkirykmentti 12 sai käskyn muodostaa kahden komppanian vahvuisen osaston, jonka tehtävänä oli sekä Vitsataipaleen että Pirttijärven kylien vihollisjoukkojen ja rakennusten tuhoaminen. Vihollinen käytti kyliä kenttävartioinaan ja sissitoimintansa tukikohtina. Kylissä oli havaittu oleskelevan 50-60 miehen vahvuisia osastoja aika ajoin.

Rykmentissä tehtävä määrättiin Koskimaan pataljoonalle (II Pataljoonalle). Johtajaksi määrättiin pataljoonan komentaja, everstiluutnantti Ali Koskimaa. Tehtävän suorittamista varten Koskimaa kokosi yli 300 miehen osaston pääosin oman pataljoonansa joukoista (II P:n komentoryhmä, 4K:sta ja 5K:sta yhteensä kolme joukkuetta, 6K kokonaisuudessaan, pataljoonan ja rykmentin jääkärijoukkueet, rykmentistä pioneeriryhmä). Tämä joukko lähti 12.3.1942 aamulla hiihtämällä itään, ja tarkoituksena oli tuhota ensin Vitsataipaleen kylä iltayöllä. Kun sinne saavuttiin, huomattiin, ettei siellä ollut vihollisjoukkoja, joten kylän satakunta rakennusta poltettiin ilman vastarintaa. Puolenyön jälkeen osasto lähti kohti Pirttijärveä, jonne oli matkaa kymmenisen kilometriä. Suunnistettiin ja hiihdettiin kuitenkin pohjoispuolelta harhaan kylän ohi, mikä huomattiin, ja sitten palattiin takaviistoon kaakon suuntaan. Aamulla kello 05 tultiin rannalle, jolta näkyivät Pirttijärven talot kaakossa 500 metrin päässä jäälakeuden takana. Talojen piipuista nousi savua.

Alkuperäinen suunnitelma olisi edellyttänyt hyökkäystä kylään idästä, metsän suojasta, mutta suunnistusvirheen seurauksena osasto oli nyt kylän luoteispuolella järven takana. Aamu oli valkenemassa, eikä aika riittäisi viiden kilometrin kiertolenkkiin kylän itäpuolelle. Vaihtoehdoiksi jäivät joko lähtö paluumatkalle ilman kohteen tuhoamista tai hyökkäys niiltä sijoilta suoraan jään yli. Päätökseksi muodostui hyökkäys.

Hyökkäys alkoi kello 6:20. Miehet lähtivät rannasta rajuun hiihtoon, oli mentävä lujaa ja pysähtymättä 2-3 minuuttia vastarannalle, sillä pysähtyminen tietäisi varmaa kuolemaa. Sitten puolivälissä jäälakeutta huomattiin, kuinka vihollistaistelijat juoksivat asemiinsa. He olivat varmaan ymmärtäneet nostaa valmiuttaan, kun Vitsataipaleen yöllisen palon punerrus oli näkynyt tänne. Rannan läheisyydessä vihollinen aloitti armottoman tulituksen: sen kaikista aseista suihkusi metallia, joka raateli verisesti hiihtäjiä esteettömällä lakeudella. Lähimpien hiihtäjien kohtalo oli näin sinetöity. Vasemmalta saarrostanut osa pääsi rantaan ja aloitti tulituen antamisen. Kuitenkaan jäälakeudella makaavia terveitä, haavoittuneita tai kuolleita ei voitu enää auttaa. Yrityskin mennä jäälle olisi johtanut lisätappioihin.

Kohta sekä oikealta että vasemmalta omat alkoivat vetäytyä takaisin lähtörannalle. Vihollinen pysytteli hyvin varustelluissa asemissaan kyläharjanteen peltoaukealla, ja oli todennäköistä, että se oli jo hälyttänyt vahvennuksia. Siksi pääjoukko päätti kello 08 lähteä takaisin omille linjoille. Jäälakeuden taistelutoverit - kaatuneet, haavoittuneet ja tekokuolleet - oli siis jätettävä. Heitä oli yhteensä 46. Yksi kaatunut ja yksi haavoittunut saatiin evakuoitua ahkioilla omille linjoille. Täten kokonaistappiot olivat 48 miestä.

Sodan jälkeen saatiin tietää, että vasta puolenpäivän jälkeen Pirttijärven vihollinen eteni tutkimaan jäällä makaavia. Silloin kolme ehjänä säilynyttä soturiamme yritti vielä karkuun, mutta he haavoittuivat vihollisen tulessa ja jäivät vangeiksi. Jäältä joutui kaikkiaan yksitoista miestä sotavangiksi, he melkein kaikki haavoittuneita. Heistä kolme palasi sotavankeudesta takaisin marraskuussa 1944.

Vangittuja vietäessä rantaan venäläiset kulkivat jokaisen jäällä makaavan luo ja ampuivat vielä pistoolilla luodin vähänkin elonmerkkejä antavan tai muusta syystä varmistettavan päähän. Rantaan viedyt vangitut yksitoista miestä suljettiin Pirttijärven kylässä yhteen taloon. Siellä haavoittuneet ähkivät ja valittivat tuskissaan. Kemijärveläinen Lukkarisen Onni koitti lohdutella toisia: "Elekää pojat kehatko valittaa. En minäkään ääntä päästä, vaikka on suolet pellolla." Illalla Onni kuoli, ääntäkään päästämättä, niin kuin oli luvannut. ENa 2017.

Pirttijärven kylän laidalta löydettiin suomalaiskaatuneiden joukkohauta 1990-luvun puolivälissä. Haudasta kaivettiin esiin noin puolet taistelussa kaatuneista. Heidän jäännöksensä tuotiin Suomeen kesällä 1997. Tämä 36-minuuttinen video kertoo sekä Kiestingin motin että Pirttijärven sankarivainajien löytämisestä ja paluusta Suomeen: https://youtu.be/8bfxL6-qG6M