Lohivaara Kiestinki Viena
Paikka:
Lohivaara Kiestinki Viena
ID:
009088066
Sijainti:
65°53'10,22"N, 32°12'20,37"E
Kuvaus:
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa sodan tulimyrsky pyyhki Lohivaaran kylän yli moneen kertaan sekä itään että länteen. Kuitenkin vuoden 1941 lopussa rintama alkoi kiteytyä kylän itäpuolelle, missä asemat pidettiin syksyn 1944 vetäytymisvaiheeseen saakka.
Ensimmäisen kerran kylän hallinnasta taisteltiin elokuussa 1941, kun Osasto Mäkeläinen, joka oli koottu jalkaväkiosastoksi Linnoituspatteristo 6:n väestä, valtasi kylän (11.8.). Osaston päätehtävänä oli suojata pohjoisempana maantien ja rautatien suunnassa etenevän Divisioona J:n oikeaa sivustaa uralla Lohivaara-Pinkosalmi (Huom. Sotahistoriakirjallisuudessa Lohivaarasta käytetään myös nimeä Lakivaara, ja Isosta Lohi-järvestä myös nimeä Iso Lakijärvi ja Pienestä Lohijärvestä myös nimeä Pieni Lakijärvi).
Vihollinen sai kuitenkin vahvistuksia, ja painosti Osasto Mäkeläisen pois kylästä länteen Ison Lohijärven länsipään tasalle (16.8.). Tällöin Divisioona J:n oikea sivusta avautui vihollisen toimille, ja niinpä järven itäpään paikkeilta vihollinen suuntasi reserveistään Jalkaväkirykmentti 758:n Divisioona J:n selustayhteyksille rautatielle etelän suunnasta. Rykmentti katkaisi suomalaisdivisioonan kärkijoukkojen ratayhteyden pysyvästi 7-8 kilometriä niiden kärjen takana (20.8.). Kiestingin motti oli syntynyt.
Samana päivänä Osasto Mäkeläinen ryhtyi jälleen etenemään itään, ja Osasto saartoi Lohivaaran kylässä olleet vihollisjoukot pystymättä kuitenkaan tuhoamaan niitä. Edelleen etenemistä jatkettaessa Osasto löysi (20.8.) Ison Lohijärven itäpuolelta em. JR 758:n uran, jota pitkin rykmentti oli kääntynyt pohjoiseen rautatielle. Mutta tapahtuneelle ei voitu enää mitään. Kun Kiestingin motin rintamalinja oikaistiin kymmenkunta kilometriä länteen 2.-6.9.1941, myös täällä rintaman eteläsiivellä vetäydyttiin takaisin Ison Lohijärven länsipään tasalle.
Marraskuussa 1941 Lohivaaran hallinnasta käytiin viimeinen suurempi taistelu. Silloin JR 53:n I Pataljoona ja JR 12 (nämä vahvennettuina kahdella rajajääkärikomppanialla ja viidellä saksalaispanssarivaunulla) käynnistivät Lohivaaran valtaamiseen tähtäävän hyökkäyksen. Taistelut päättyivät joukkojemme voittoon (25.11.), ja rintaman etulinja kiteytyi kaksi kilometriä kylän itäpuolelle asemasotavuosiksi. Uutteran kenttävarustelun myötä etulinjan esteet, ansoitukset, poterot, pesäkkeet ja muut taistelukaivannot laitettiin kuntoon ennen sydäntalvea. ENa 2017.
Sijanti kartalla:
