Kenttävartio Joki Rukajärvi

Kuvaus:

Maaliskuussa 1943 Rukajärven pohjoisen sivustan kenttävartiopuolustusta uudistettiin. Tuolloin vaihdettiin siellä vastuussa olleet joukot. Aiemmin puolustusvastuussa olleet III/JR 31:n joukot siirrettiin Vilkojärven lohkolle ja tilalle tulivat II/JR 10:n miehet. Samalla Tsirkka-Kemijoen ja Nuokkijärven länsirannalla ollutta kenttävartiolinjaa lyhennettiin. Tässä yhteydessä paikattiin kenttävartiolinjassa ollut 15 km:n aukko Tsirkka-Kemijoessa olevan Tahkokosken ja siitä itään päin olevan Pugljärven välillä rakentamalla sinne kolme uutta kenttävartiota, kv Joki, kv Sara ja kv Harju kevään 1943 aikana.

Näistä kenttävartio Joki sijaitsi vesien ympäröimänä suosaarekkeella, vain pari metriä ympäröivää suota ylempänä. Pohjoisessa ja idässä kulki puro noin 100 metrin päässä kenttävartiosta suon keskellä. Tsirkka- Kemijoki oli lännessä noin 500 metrin päässä ja siellä lähin kenttävartio oli kv Arkku. Ainoa mahdollinen kulkusuunta kenttävartio Jokeen oli etelästä tuleva huoltotie, joka sekin oli puron ylittävän lossiyhteyden varassa. Kenttävartio oli matala, mutta se oli suojattu piikkilankaesteillä ja miinoituksilla. Loppukesästä 1943 kenttävartion tuliasemat ja yhdyshaudat olivat valmiina - tosin ilman vahvistuksia. Asemien rakentaminen oli pahasti kesken vielä elokuussa 1943 ja ne kestivät toki heitintulta jo tuossa vaiheessa. Kenttävartion puolustuksen kannalta kriittinen paikka oli huoltotien suunnassa oleva piikkilankaesteen kulkuaukko, jonka oletettiin olevan vihollisen ensisijainen tavoite kenttävartioon pääsemiseksi mahdollisen hyökkäyksen aikana.

Kenttävartio Joen taistelut elokuussa ja syyskuussa 1943

Aamuyöllä 12.8.1943 hyökkäsi 270-miehinen vihollisosasto 6.K/JR 10:n alueelle tarkoituksenaan tuhota kenttävartio Joki ja saada vähintään 5 vankia. Kenttävartio Joen taisteluvahvuus oli taistelukertomuksen mukaan 25 miestä. Kenttävartion aseistus koostui kivääreistä ja konepistooleista, jota täydensi yksi pst-kivääri. Konekivääreitä tai pikakivääreitä ei ollut lainkaan. Taistelut riehuivat Joen maastossa, missä kenttävartion miehet taistelivat 10-kertaista vihollista vastaan. Alueen joukot käynnistivät samalla myös vastatoimet. Naapurivartioista koottiin kolme ryhmää käsittävä iskuosasto, joka pääsi yllättämään vihollisen iskiessään heidän selustaan. Tämä johti vihollisen irtautumiseen kenttävartio Joen maastosta. Irtautumistaistelutkin kestivät pari tuntia. Taistelut olivat ohi puoleen päivään mentäessä.

Suomalaisia kaatui taistelussa 6 miestä ja kaikki kaatuneet olivat kenttävartio Joen tueksi tulleesta iskuosastosta. Haavoittuneita oli puolestaan 8 miestä. Venäläisiä kaatui 35 miestä ja 4 joutui vangiksi.

Kenttävartio Joessa herättiin uudelleen 13.9.1943 aamuyöstä lähestyvän vihollisen ääniin ja todettiin vihollisen katkaisseen kenttävartion puhelinyhteyden. Vihollishyökkäyksestä ehdittiin kuitenkin antamaan naapurivartioon ilmoitus vartiossa olleen radiopuhelimen avulla ennen kuin sitten taistelut varsinaisesti käynnistyivät. Nyt oli tosi kyseessä. Hyökkäävä vihollisjoukko oli huomattavasti voimakkaampi ja vahvemmin aseistettu kuin mitä elokuisessa hyökkäyksessä. Hyökännyt vihollinen oli Erillisen Hiihtoprikaatin I ja III pataljoona vahvistettuna kahdella 82 mm:n kranaatinheittimellä, viidellä pst-kiväärillä, kahdella konekiväärillä sekä pioneeri- ja viestijoukkueilla. Vihollisjoukon kokonaisvahvuus oli 1.020 miestä. Näistä 400 miestä ohjattiin kenttävartion Joen kimppuun loppujen jäädessä tiedustelu- ja varmistustehtäviin. Kenttävartio Joen taisteluvahvuus oli 27 miestä. Aseistuksena oli tällä kertaa kiväärien ja konepistoolien lisäksi kaksi pikakivääriä ja pst-kivääri. Miehillä oli käytössään 6 tuliannosta ammuksia ja käsikranaatteja miestä kohden.

Taisteluiden käynnistymisestä ehti kulua tunti ennen kuin naapurikomppanian Tsirkka-Kemijoen yli siirrettyä apujoukkoja Kenttävartio Joen tueksi. Loppujen lopuksi tämä osasto juuttui kv Joen huoltotiellä taisteluihin voimakkaan vihollisen varmistusosaston kanssa pääsemättä lainkaan itse kenttävartion maastoon siellä olevien puolustajien tueksi. Tämän lisäksi lähetettiin apujoukkoja pohjoisen kautta kenttävartion tueksi. Tämä pohjoisesta koukkaava osasto onnistui yllättämään siellä olevan vihollisen varmistusosaston, joka vetäytyi kohti itää. Vähitellen taistelut hiljenivät myös kenttävartio Joen maastossa, jossa miehet olivat jälleen menestyksekkäästi puolustanut asemiaan 7 tuntia kestäneiden kiivaiden taisteluiden ajan lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaan.

Kenttävartio Joessa kaatuneita oli 5 miestä ja haavoittuneita 8 miestä. Eli joka toinen kenttävartion miehistä kaatui tai haavoittui. Sen lisäksi kaatuneita ja haavoittuneita oli vartion tueksi tulleissa apujoukoissa. Viholliselta kaatui taisteluissa 121 miestä. Näistä kaatuneista 78 miestä oli kenttävartio Joen maastossa loppujen kaatuneiden ollessa varmistusjoukkojen hallussa pitämässä maastossa. Lisäksi vihollisia jäi vangeiksi 12 miestä. Venäläisten kokonaistappioihin voidaan vielä lisätä 35 miestä, jotka kaatuivat seuraavana päivänä Kypäräisenjärven pohjoispuolella hyökkäysosaston joutuessa suomalaisten väijytykseen heidän vetäytyessä kohti itää kenttävartio Joesta.

Miten kenttävartio Joelle pääsee nykyisin?

Kenttävartio Joelle pääsee nykyisin kirjaimellisesti autolla perille asti. Ontrosenvaaran jälkeen Kostamuksen suuntaan ajettaessa lähtee oikealle hiekkatie Kostamuksen suuntaan ajettaessa, joka johtaa Tahkokoskelle Tsirkka-Kemijoen varteen. Noin 3 km ennen Tahkokoskea kääntyy tiestä oikealle sivutie, joka ylittää Tsirkka-Kemijoen. Parin kilometrin jälkeen, kun tie erkanee joesta ja siihen liittyvästä lammesta tulee tienhaara, josta käännytään oikealle. Tuota tietä ajetaan reilut pari kilometriä, kun tie ylittää suurehkon puron. Puron ylityksen jälkeen poiketaan lyhyelle tieuran pätkälle, joka käytännössä on ympyrämäinen kääntöpaikka. Silloin ollaan perillä kenttävartio Joessa. Käytännössä tuo kääntöympyrä kiertää kenttävartio Joen asemat ympäri. Tien kahta puolen on vielä havaittavissa taisteluhautakaivantoja sekä metsästä löytyy vielä piikkilankaesteiden jäänteitä. JKu 2018