Tuuloksenjoen maantiesillan paikka Aunus

Paikka:

Tuuloksenjoen maantiesillan paikka Aunus

ID:

009090003

Sijainti:

Kuvaus:

Kuvassa on Tuuloksenjoen ylittävän vanhan maantiesillan eli Rapolan sillan paikka etelästä pohjoiseen kuvattuna. Joessa näkyy vielä silta-arkkujen jäänteitä. Nykyinen, uusi maantiesilta on tästä kohdasta kilometrin verran alavirran suuntaan eli länteen. Kuvan oikeassa reunassa näkyy jokeen laskeutuva ura, jonka kohdalle rakennettiin syyskuun 1941 alussa ponttonisilta, jota pitkin pääosa Syvärin suuntaan hyökkäävistä joukoista ylitti joen. Vihollinen oli hävittänyt varsinaisen maantiesillan. Sen tilalle joukkomme rakensivat kohta uuden sillan.

Ponttonisillan rakennustyöstä Pioneeripataljoona 1:n komentaja, kapteeni Vihtori Nuottimäki kirjoitti mustakantiseen muistiinpanovihkoonsa torstaina 4.9.1941: Kello 15 lähdin yhdessä eversti Vainion kanssa Osasto Laguksen komentopaikasta Tuuloksenjoelle. Saavuimme lähelle jokea, totesimme taistelun olevan täydessä käynnissä jokivarressa sillan seutuvilla. Taistelu jatkui, ja vihollinen irtautui Rapolan sillan luota. Annoin käskyn kello 17:00 luutnantti Hakolalle viedä komppania sillanrakennuspaikalle ja ruveta alkuvalmisteluihin molemmilla rannoilla. Myös itse lähdin pitkin maantietä siltaa kohti ja totesin vihollisen pikakiväärillä ja kiväärillä tulittavan maantietä, mutta ei kovin voimakkaasti. Käskin ponttonit heti ajettavaksi siltapaikalle. Ensimmäisten ponttonien saapuessa avasi vihollinen kivääritulen, mutta ponttonit ajoivat kuitenkin rantaan. Yhteen ponttoniin osui kiväärin luoti. Myös kranaatinheitin avasi tulen tietä kohti, mutta ammukset putosivat noin 150 metrin päähän tiestä. Ensimmäiset ponttonit saapuivat siltapaikalle kello 18:10. Sillan rakentaminen alkoi heti. Vihollinen yritti häiritä siltatyötä tykillä ampuen ensin oikealle ja sitten vasemmalle, mutta ihan lähelle ammukset eivät osuneet. Silta oli lopullisesti valmis kello 22.

Asemasodan lopulla keväällä 1944 kunnostettiin kuvan paikasta hieman idemmäksi varatie, Pioneeritie, joka johti etelän suunnasta Ylä-Viteleeseen. Pioneeritien silta oli vajaat kaksi kilometriä maantiesillalta ylävirran suuntaan eli itään. MKe & ENa 2017.

 

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..