Stutthofin keskitysleiri

Kuvaus:

Stutthof oli keskitysleiri Puolassa. Leiri oli ensimmäinen, joka perustettiin Saksan ulkopuolelle toisen maailmansodan alettua. Stutthofin keskitysleiri toimi myös tuhoamisleirinä kesästä syksyyn 1944. Stutthofissa oli myös noin 90 suomalaista internoitua merimiestä sodan loppuvaiheissa ja sinne vietiin jo jatkosodan aikana Suomesta Saksaan luovutettuja poliittisia vankeja. Nykyisin paikalla on keskitysleirin muistoa vaaliva museo.

Danzigin vapaakaupungin eli nykyisen Gda?skin natsit suunnittelivat leirejä ei-toivotulle puolalaisainekselle ja pidätyslistoja valmisteltiin jo vuodesta 1936 lähtien. Heinäkuussa 1939 Danzigin SS:n yksikkö SS-Wachsturmbann Eimann suunnitteli vankileirien perustamista ja Stutthof valittiin tulevan keskitysleirin paikaksi jo elokuussa ennen sodan puhkeamista. Toisen maailmansodan ensimmäisenä päivänä, 1. syyskuuta 1939, Danzigissa pidätettiin noin 1 500 ihmistä, enimmäkseen puolalaisia sosiaalisen elämän ja talouden aktiiveja ja puolalaisorganisaatioiden jäseniä.

Leiri perustettiin 2. syyskuuta 1939 metsäiselle alueelle Sztutowon kaupungin länsipuolelle, noin 34 kilometriä Gda?skista itään. Alue oli hyvin eristetty. Sen pohjoispuolella on Gda?skinlahti, idässä Veikselinhaffi ja länsipuolella Veikseljoki. Maasto oli märkää, lähes merenpinnan tasolla. Leiri sijaitsi Gda?skin-Elbingin valtatien varrella. Leirin perusti SS-Sturmbannführer Max Pauly turvallisuuspoliisin valtuuttamana. Tuona päivänä leiriin tuotiin 150 –200 vankia Danzigista ja leirin rakentaminen aloitettiin pakkotyönä. 15. syyskuuta leirillä oli jo 6000 vankia.

30. tammikuuta 1940 keskitysleirien tarkastaja SS-Gruppenführer Richard Glücks ehdotti Heinrich Himmlerille leirin muuntamista keskitysleiriksi. Glücksin mukaan leiri täytti keskitysleiristatuksen ehdot, muun muassa kyvyn ottaa vastaan lisävankeja ja käyttää heitä pakkotyöhön rakennuksilla, maatöissä ja läheisellä kivilouhoksella. Glücks ehdotti myös, että leiriä laajennettaessa SS voisi ottaa haltuunsa läheisen tiilitehtaan.

23. marraskuuta 1941, yli vuosi Glücksin ehdotuksen jälkeen, Himmler tarkasti leirin. Hänen mielestään se oli ideaalinen ehdokas yhdeksi miehitettyjen alueiden pääleiriksi. Hän määräsi leirin muuntamisen tavalliseksi keskitysleiriksi ja tiilitehtaan ottamisen SS:n haltuun. Leiristä tuli pian tärkein Pohjois-Puolan keskitysleiri ja se sai täysimittaisen keskitysleiristatuksen 13. tammikuuta 1942 siirtyen suoraan SS-Wirtschaftsverwaltungshauptamtin alaisuuteen. Alkuperäinen ”vanha leiri” oli ympäröity piikkilanka-aidalla. Vuonna 1943 leiriä laajennettiin. Uusi leiri rakennettiin alkuperäisen viereen ja se ympäröitiin sähköistetyllä piikkilanka-aidalla. 1944 Stutthofista tuli yli sadan Pohjois- ja Keski-Puolassa sijainneen pakkotyöleirin hallinnollinen keskus. Viidessä vuodessa varsinainen Stutthofin leiri kasvoi pienestä 12 hehtaarin alueesta, joka oli tarkoitettu 3500 vangille, 120 hehtaarin alueeksi, jossa oli vuonna 1944 57 000 vankia ja 39 alaleiriä. 15. tammikuuta 1945 SS raportoi leirillä edelleen olleen vähintään 50 000 vankia, joista 18 000 oli miehiä.

Leirille vietiin kokonaisuudessaan 100 000 – 110 000 henkilöä, aluksi pääasiassa ei-juutalaisia puolalaisia. Vuonna 1944 neuvostojoukkojen edetessä leirille toimitettiin puolanjuutalaisia Varsovasta ja Bia?ystokista sekä muitakin juutalaisia etupäässä Baltian maiden työleireiltä.

Vankeja käytettiin pääasiassa pakkotyöhön. Jotkut työskentelivät leirin lähelle sijoitetuissa SS:n omistamissa yrityksissä, kuten Deutsche Ausrüstungswerkessa. Toiset työskentelivät tiilitehtailla, yksityisissä yrityksissä, maatöissä tai leirin omissa työpajoissa. Vuonna 1944 leirille perustettiin Focke-Wulfin lentokonetehdas. Vähitellen Stutthofin leirijärjestelmä käsitti laajan verkoston pakkotyöleirejä. Kaiken kaikkiaan 105 alaleiriä perustettiin Puolan pohjois- ja keskiosiin, joista tärkeimmät olivat Toru?issa ja Elbl?gissa.

Olosuhteet leirillä olivat ankarat. Monet kuolivat pilkkukuume-epidemioissa. Esimerkiksi epidemiassa, joka puhkesi 1. huhtikuuta 1943 SS:n tietojen mukaan kesäkuun puoliväliin mennessä 1100 vankia oli sairaalaparakeissa. Leirin johto kuitenkin halusi piilotella kuolinsyitä keskitysleirien tarkastuselimiltä ja paikalliselta väestöltä ja rekisteröi vain 18 kuolemantapausta pilkkukuumeesta johtuneeksi. Syyskuuhun 1943 mennessä noin 1500 vankia oli kuollut tautiin.

Zyklon B -kaasutukset leirin pienessä kaasukammiossa alkoivat 22. kesäkuuta 1944. SS-vartijat teloittivat noin sata poliittista vankia, enimmäkseen puolalaisia ja valkovenäläisiä. Muutoin kammiota käytettiin lähinnä työkyvyttömiksi katsottuihin ja sairaisiin vankeihin. Kammioon mahtui noin 30–50 vankia kerrallaan.

19. heinäkuuta 1944 leirille tuotiin 1200 naista ja lasta Kaunasin ghetosta Liettuasta, neuvostojoukkojen lähetessä Liettuaa. Kaasutusten päättyessä marraskuussa SS oli tappanut yli tuhat vankia kaasukammiossa, pääosin juutalaisnaisia. Leirin sairaalan lääkärit myös teloittivat sairaita tai loukkaantuneita henkilöitä kuolettavilla ruiskeilla. Leiri tuli osaksi ”juutalaisongelman lopullista ratkaisua” – Endlösung-massatuhoamisprojektia.

Tammikuussa 1945 alkoi Stutthofin ja alaleirien tyhjennys. Tuolloin pääosa vangeista oli juutalaisia. Noin 5 000 vankia eri alaleireiltä marssitettiin Itämereen ja ammuttiin konekivääreillä. Loput vangit marssitettiin kohti Lauenburgia, mutta etenevät neuvostojoukot katkaisivat marssireitin. Vielä elossa olevat vangit marssitettiin takaisin leiriin. Tuhannet kuolivat marssin aikana ankariin talviolosuhteisiin ja vartijoiden väkivaltaan.

Huhtikuun lopulla 1945 jäljellä olevat vangit kuljetettiin pois meritse, koska leiri oli täysin neuvostojoukkojen piirittämä. Taas kerran sadat vangit marssitettiin mereen ja ammuttiin. Yli 4 000 vankia kuljetettiin pienillä laivoilla Saksaan. Osa päätyi Neuengammen keskitysleirille Hampurin lähellä ja osa Itämeren rannikolla olleille leireille. Monet hukkuivat matkalla. Vähän ennen Saksan antautumista jotkut vangit kuljetettiin Malmöhön, Ruotsiin ja he pääsivät sairaalahoitoon. On arvioitu että yli 25 000 vankia, joka toinen matkaan lähteneistä, kuoli evakuoinnin yhteydessä.

Neuvostojoukkojen 48. armeijan sotilaat saavuttivat Stutthofin 9. toukokuuta 1945 ja vapauttivat viimeiset noin sata vankia, jotka olivat onnistuneet piiloutumaan viimeisen evakuoinnin aikana. Leirin olemassaolon aikana siellä kaiken kaikkiaan olleista noin 100 000–110 000:sta vangista vähintään 65 000 oli kuollut. Vangit edustivat yhteensä 25 kansallisuutta: puolalaisia, juutalaisia, venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä, liettualaisia, latvialaisia, virolaisia, tšekkejä, slovakialaisia, suomalaisia, norjalaisia, ranskalaisia, tanskalaisia, hollantilaisia, belgialaisia, saksalaisia, itävaltalaisia, englantilaisia, espanjalaisia, italialaisia, jugoslaaveja, unkarilaisia ja romaneja. Heidät altistettiin pakkotyöhön, aliravitsemukseen, huonoon hoitoon, sairauksiin, henkiseen ja fyysiseen kidutukseen. Vankeja teloitettiin ampumalla, hirttämällä, kaasukammiossa ja fenoliruiskeilla sydämeen tai käsivarteen, minkä lisäksi heitä kuoli yleisiin raakuuksiin.

Paikka on noin 54 km Gdanskista itään valtatietä 7 Elblagin suuntaan.

www.stutthof.org

sekretariat@stutthof.org

Tiedot ja kuvat: internet

JHe 2026