Kummersdorf kartano ja rakettitutkimuskeskus

Kuvaus:

Kummersdorf on kartano noin 25 km Berliinistä etelään, josta osaa käytettiin vuodesta 1875 lähtien tykistöalueena, aluksi Preussin armeijan ja myöhemmin Saksan armeijan toimesta. Sillä oli tärkeä rooli rakettitekniikan kehityksessä ennen sotaa.

Paikka tuli tunnetuksi Saksan armeijan salaisena rakettitutkimuskeskuksena vuosina 1932 - 1937 ennen keskuksen siirtoa Peenemündeen. Rakettitutkimuksia johtivat Saksan armeijan tykistön insinööriupseeri Walter Dornberger ja Wernher von Braun. Paikalla kehiteltiin V-2:n eli A-4:n edeltäjät A1, A2 ja A3.

16. heinäkuuta vuonna 1934 tohtori Kurt Wahmke ja kaksi hänen apulaistaan kuolivat maatilalla koerakettimoottorin räjähtäessä.

1930-luvun alussa Verein für Raumschiffahrt (VfR), joka oli suunnitellut ja testannut useita varhaisia ??nestemäistä polttoainetta käyttäviä raketteja Berliinin laukaisupaikallaan Raketenflugplatzilla, haki tukea Saksan armeijalta työnsä jatkamiseksi. Repulsor-raketin koelennon jälkeen kesällä 1932 armeija kutsui Wernher von Braunin tekemään kokeellista työtä hänen väitöskirjaansa varten rakettien palamisilmiöistä Kummersdorfissa.

Lokakuussa 1932 Wernher von Braun liittyi Saksan armeijan aseviraston rakettiohjelmaan Kummersdorfissa. Hän työskentelee 300 kgf:n työntövoimalla varustetun nestemäistä polttoainetta käyttävän moottorin parissa, jota on testattu 1700 m/s:n pakokaasunopeudella, mutta sen uskotaan voivan nousta jopa 1900 m/s:iin. Tämä on tarkoitettu voimanlähteeksi A1-raketille, jolla on sama vetolaite kuin elokuussa 1932 laukaistulla 20 kg:n koeraketilla. Pääkysymys on, miten ratkaista raketin vakauttaminen lennon aikana, kuten elokuun testi osoitti. A1:n on määrä olla 1,4 m pitkä ja 30 cm halkaisijaltaan, 150 kg kokonaislentoonlähtömassaltaan ja 40 kg polttoainetta, mikä mahdollistaa 16,5 sekunnin paloajan.

Kummersdorfissa armeija jatkoi kokeita kapteeni Walter Dornbergerin ja von Braunin johdolla. Heereswaffenamt-Prüfwesen (armeijan aseiden tutkimus- ja kehitysosasto) kehitti vähitellen Versuchsstelle Kummersdorf-Westiä rakettien kehitys- ja staattisen testauksen paikaksi. Marraskuun 1932, jolloin von Braun aloitti väitöskirjansa työstämisen yhden mekaanikon avulla, ja vuoden 1937, jolloin Kummersdorf-Westin henkilöstö oli kasvanut noin kahdeksaankymmeneen, välisenä aikana ryhmä työskenteli useiden pienten rakettien parissa. Tämä työ loi pohjan V-2:lle.

Kummersdorf-projektin tärkein tukija armeijan sisällä oli tykistönkenraali Karl Becker, joka yhdessä mentorinsa Carl Cranzin kanssa Preussin sotilaspioneeriakatemiasta oli pitkään puolustanut rakettia tykistöaseena. Cranz-Beckerin oppikirjassa Ballistiikka oli aiheesta kertova luku, joka oli runsaasti todisteita kirjoittajien ajattelusta raketin potentiaalista. Becker kannusti ja tuki von Braunin väitöskirjaa ja valmistumisensa jälkeen asetti hänet työskentelemään armeijassa majuri von Horstigin ja hänen apulaisensa, kapteeni Dornbergerin, alaisuudessa. Ja Becker ehdotti vuonna 1935 turhaan Hitlerille ohjelmaa pitkän kantaman pommitusraketin kehittämiseksi.

Ensimmäinen Kummersdorfissa kehitetty uusi raketti oli A-1, lyhenne sanoista Aggregate 1 (katso A-sarja). A-1 oli suhteellisen yksinkertainen raketti, jota käytti alkoholilla ja nestemäisellä hapella regeneratiivisesti jäähdytetty moottori, jonka työntövoima oli 660 paunaa. Alkoholilla jäähdytetty moottori sijaitsi paineistetun metallisäiliön alaosassa, joka oli puoliksi täytetty alkoholilla. Alkoholipolttoaineen täyttäessä metallisäiliön alaosan nestemäistä happea ladattiin ohutseinäiseen, avoimeen lasikuitusäiliöön, joka oli asetettu metallisäiliön yläosaan. Pieni paineistettu typpipullo, joka paineisti metallisäiliötä, tarjosi siten samanlaisen syöttöpaineen molemmille ponneaineille. Hyötykuormana oli raketin nokassa oleva 30-kiloinen gyroskooppinen vauhtipyörä, joka piti vakauden yllä 16 sekuntia kestäneen moottorilennon aikana.

Muutaman onnistuneen staattisen testin jälkeen ensimmäinen A-1 tuhoutui räjähdyksessä, joka johtui viivästyneestä sytytyksestä. Mallikokeiden perusteella vauhtipyörän piti olla lähempänä raketin keskustaa ollakseen tehokas. Koska avoimen happisäiliön sijainti polttoainesäiliössä aiheutti takaiskuräjähdyksen vaaran moottorilennon jälkeen, järjestelyä muutettiin. Polttoainesäiliötä lyhennettiin, nestemäiselle hapelle järjestettiin erillinen metallisäiliö ja gyroskooppi sijoitettiin kahden säiliön väliin. Uusi kokoonpano nimettiin A-2:ksi. Joulukuussa 1934 Pohjanmeren Borkumin saarella kaksi A-2-rakettia, "Max" ja "Moritz" – nimetty humoristisen saksalaisen kirjan hahmojen mukaan – tekivät kaksi onnistunutta suoraa lentoa noin 2 500 metrin korkeuteen.

Borkumin menestys oli Kummersdorffille piristysruiske. Henkilökuntaa lisättiin ja rahoitusta myönnettiin lisää. Dornberger-von Braunin organisaatio kasvoi, samoin kuin rakettimoottorien teho. 1930-luvun lopulla oli käynyt selväksi, että paikka oli liian pieni ja ruuhkainen tarvittavien testien suorittamiseen. Kummersdorfin henkilökuntaa oli jo noin 80, ja insinöörejä ja työntekijöitä tarvittiin lisää. Rannikolta etsittiin uutta paikkaa, josta raketteja voitaisiin turvallisesti laukaista, seurata ja/tai ottaa talteen testien aikana, ja joka olisi myös turvallinen ja salainen. Myös Luftwaffe oli päättänyt investoida varoja rakettitutkimukseen, ja pian yhteisoperaatio Saksan armeijan kanssa johti pienen Peenemünden kalastajakylän valintaan Itämeren rannikolla.

Kummersdorf sijaitsee hyvin lähellä Zossenia.

Kuvat ja tiedot: internet 

JHe 2026