Jääkäripataljoona 27 Klapkalnciems Latvia
Paikka:
Jääkäripataljoona 27 Klapkalnciems Latvia
ID:
371001006
Sijainti:
57°2'34,01"N, 23°22'14,48"E
Kuvaus:
Elokuun lopulla 1916 pataljoona siirrettiin Riianlahden rantakaistalle Dumben (Klapkalnciems) alueelle. Maasto oli kuivaa, mutta vihollisen toiminta aktiivisempaa, mikä aiheutti tappioita. Pataljoonan vastuulla oli 4–5 kilometrin rintamakaista. Dumben lähellä olevaan Kalpkainciemsin saksalaiseen sotilashautaan on haudattu viisi alueen taisteluissa kaatunutta suomalaista jääkäriä.
Syksyllä pataljoonassa koettiin sisäinen kriisi, jota on kutsuttu suureksi tyytymättömyydeksi. Sen taustalla oli turhautuminen ja huhu pataljoonan käyttämisestä hyökkäysosastona itärintamalla. Toivo kotiinpaluusta etääntyi. Tyytymättömyys kasvoi mittoihin, jonka seurauksena oli kurinpalautustoimia ja pataljoona uhattiin jopa hajottaa. Pataljoona vedettiin etulinjasta 13. joulukuuta ja siirrettiin Libauhun (Liepaja), jossa koulutusta jatkettiin.
Pienellä saksalaisella 1930-luvulta periytyvällä sotilashautausmaalla lepää myös viisi suomalaista (osa nimistä väärin kirjoitettuja). Hautausmaa on aivan tien vieressä, eri paikassa kuin kylän hautausmaa. Pienellä kumpareella sen vieressä on jääkärikapteeni, kuvanveistäjä Lauri Leppäsen toteuttama muistokivi (1929), joka tuhottiin neuvostoaikana – kivi vietiin kuulemma Lenin patsaan jalustaan – mutta jonka suomalaiset uudistivat 90-luvulla.
MKe 2014 JRi 2026
Sijanti kartalla:

