Pidman kenttäsilta Syväri

Paikka:

Pidman kenttäsilta Syväri

ID:

009085004

Sijainti:

Kuvaus:

Äänisjärven Laatokkaan yhdistävällä Syvärillä on pituutta runsaat 220 kilometriä. Joen yläjuoksulla puolustuksemme oli työnnetty joen eteläpuolelle. Tämän eteläpuolisen rintaman leveys oli 110 kilometriä, ja sillä oli syvyyttä 10-30 kilometriä. Rintamaa puolustivat runsaat kolme divisioonaa, joiden yhteydet taaksepäin Syvärin pohjoisrannalle turvattiin silloilla.

Pidman ensimmäiseksi rakennettu silta oli 255-metrinen proomusilta, jonka proomut tehtiin Rovskojen laivatelakalla. Sillan rakensi Pioneeripataljoona 13, ja silta oli käytössä toukokuusta 1942 alkaen joulukuuhun 1943 saakka. Tällöin viereen rakennettiin kiinteä 282-metrinen kenttäsilta, jonka työt 1.Sillanrakennuskomppania aloitti vuoden 1943 kesällä. Parikymmentä metriä pitkien paalujen junttaamiseen käytettiin Helsingin kaupungilta lainattua paalutusjunttaa. Silta varustettiin jokiliikenteen kulkuaukolla. Rakenteisiin tehtiin valmiiksi panostustorvet sillan nopeaa ja tehokasta hävittämistä varten. Kun kenttäsilta oli valmis, viereinen proomusilta purettiin, ja sen kalusto vapautui muuhun käyttöön. Asemasodan ajan Pidman silta palveli pääasiassa 11.Divisioonan joukkoja.

Aunuksen Ryhmän joukot saivat 16.6.1944 käskyn vetäytyä viivyttäen kohti U-asemaa. Tällöin Syvärin eteläpuolisella rintamanosan joukot irtautuivat 17.-21.6. Syvärin pohjoispuolelle. Irtautuminen onnistui hyvin ja viholliselta salassa. Syvärin sillat hävitettiin välittömästi viimeisten omien joukkojen päästyä joen pohjoisrannalle. Pidmassa oltiin 19.6. aamulla juuri räjäyttämässä siltaa, kun se joutui vihollisen ilmahyökkäyksen kohteeksi. Silta räjähti hyökkäyksessä, ja sillan kannella panostusta viimeistelemässä olleet kahdeksan Pioneeripataljoona 28:n taistelijaa kaatuivat.

Pidmassa sillan pohjoispään paikalle pääsee autolla rantaan asti. Sillan eteläpäähän pääsee vanhaa tieuraa, joka erkanee Homorovitsi (Hamaristo)-Plotino (Plotitsa) -tieltä Särkijärvillä pisteessä 60.941930, 34.749958. Siihen auto parkkiin, ja sitten patikointia 5 km eteläpään paikalle selkeää uraa pitkin. ENa 2017.

 

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..