PSS-linja, Pisin puolustuslohko Aunus

Paikka:

PSS-linja, Pisin puolustuslohko Aunus

ID:

009091064

Sijainti:

Kuvaus:

Kesäkuun 23. vuonna 1944 15.Prikaatin III pataljoona oli ryhmittynyt Pisin suunnan PSS-linjalle yhdeksän kilometriä leveälle puolustuslohkolleen. Tiedettiin, että saman päivän aamuna vihollinen oli tehnyt maihinnousun 15.Prikaatin selustassa Tuuloksen ja Viteleen välillä. Maihinnousupaikka oli noin 40-45 km PSS-linjan takana.

Edelleen, 24.6. aamuun mennessä vihollinen oli edennyt 15.Prikaatin koko puolustuslohkon eteen välillä Laatokan ranta - Saarimäen soiden pohjoisreuna. Sitten 24.6. iltapäivällä vihollisen siperialainen 114.D - tukenaan osia panssarirykmentistä, osia rynnäkkötykkirykmentistä sekä noin kahdeksan tykistöpatteristoa - aloitti voimakkaan hyökkäyksensä III P:n lohkon keskustassa, 2-3 kilometriä Ahvenjärven itäpuolella, ja eteni suurista tappioistaan piittaamatta joukkojemme asemiin. Vihollisen jalkaväkijoukot ylittivät piikkilankaesteet heittämällä jonkinlaisia mattoja niiden yli ja ryömimällä miesmassoin mattoja pitkin läpi. Tämä oli selvästi etukäteen harjoiteltu liikkeenedistämistoimi.

Niinpä vihollisen onnistui murtaa PSS-linjan ohut puolustus muutamassa tunnissa, eikä lohkon reservinä ollutta kahta pataljoonaa edes ehditty käyttää vastahyökkäykseen. Vihollinen eteni kolmesta murtokohdasta (lounaasta, kaakosta, idästä) kohti Pisin kylää ja valtasi sen 24.6. illalla. 15.Prikaatin pääosat vetäytyivät Alavoisiin johtavaa tietä ja osin metsien kautta luoteeseen. Näin PSS-linjaan uhratut rahavarat ja monet työvuodet haihtuivat ilmaan parissa tunnissa, ja koko 60 kilometrin linjasta oli luovuttava vuorokaudessa täysin. ENa 2017.

 

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..