Kako-tukikohta Pogostan lohko Syväri

Jatkosodassa I/JR 34 valtasi Kakoilan pogostan (kirkkokylän) lokakuun alussa 1941 ja eteni etelään vielä Syrjänmäen kylään ja siitä vielä kilometrin verran kaakkoon Mergenitsiin. 

Täältä kuitenkin vetäydyttiin edullisemmalle puolustustasalle Kakoinjärven (Kakojärven) pohjoispuolelle, missä aloitettiin kenttävarustelu. Paikka nimettiin Tukikohta Kakoksi.

Kakon etupuolella on kilometrin levyinen Kakoinjärvi, ja tukikohdan sivustat rajautuivat joko suohon tai avoimiin niittyihin. Tukikohdan kautta kulki kärrytie Vonjärveltä Podporozeen, jonne on matkaa 15 km.

Tukikohta Kakon hallinnasta käytiin ankaria taisteluja muun muassa Shemenskin-Pertjärven taistelujen yhteydessä huhtikuussa 1942. Tukikohdan puolustajat torjuivat kaikki hyökkäykset. Sitten huomattiin Syvärillä kesän 1942 aikana, että venäläiset pyrkivät valtaamaan sellaisia etulinjan tukikohtia ja asemia, jotka he arvelivat olevan vaikeita suomalaisten ottaa takaisin. Hyökkäysten oltua menestyksellisiä venäläiset olivat nopeasti siirtyneet jyrkkään puolustukseen vallatussa maastonkohdassa.

Tällaista kaappauksenomaista hyökkäystä vihollinen yritti myös Kakon kohdalla marraskuussa 1942. Alkuun hyökkääjän onnistui vallata tukikohdasta pieni osa. Taisteluissa kumpikin osapuoli kärsi raskaita tappioita.

Kakon tilanne nähtiin suomalaisittain niin vakavana, että sekä 17.Divisioonan komentaja, eversti A. Sundman että armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri A. Blick tulivat henkilökohtaisesti käymään tukikohdassa. 

Uutta Shemenskin-Pertjärven tapahtumavyöryä ei saisi nyt päästää syntymään. Ylipäällikön käskystä muodostettiin kenraalimajuri Laguksen johdolla taisteluosasto, johon kuuluivat mm. kaksi jääkäripataljoonaa (JP 3, JP 5), kaksi panssarijääkärikomppaniaa, yksi raskas patteristo ja Panssariprikaatin II pataljoona. Tämä Taisteluosasto Lagus saapui Petroskoista Syvärin asemalle, josta joukko ohjattiin Podporozeen valmiusasemiin.

Panssaridivisioonan komentaja, kenraalimajuri Lagus kävi henkilökohtaisesti Kakossa tutustumassa tilanteeseen. Hän lähetti Päämajaan esityksensä Kako-tukikohdan menetettyjen kohtien takaisinvaltaamisesta jääkäripataljoonien voimin.

Ylipäällikkö Mannerheim vielä soitti 13.11.1942 JR 61:n komentajalle, everstiluutnantti Marttiselle, joka arvioi ja selosti, että Kakon nykytilanteen kanssa voidaan elää, ja että menetettyjen asemien takaisinvaltaamisen hyöty ei vastaisi siitä syntyviä tappioita. Ylipäällikkö yhtyi Marttisen näkemykseen. ENa 2016