JR 8 -tähystyskukkula, Tomitsa-Solomanni Petroskoi

Kuvaus:

Sambalskaja Iskun ja Vilgan kylien tultua vallattua 11.Divisioonan joukot jatkoivat etenemistään kohti Petroskoita syyskuun lopulla 1941. JR 50:n tehtävänä oli vallata Suolusmäki, ja JR 29:n tehtävänä antaa sivustatukea tähän. JR 8:n tehtävänä oli kiertää pari kilometriä Suolusmäen pohjoispuolelta Äänisenjärven rantaan.

Tässä sotatoimessaan JR 8:n kärki ylitti Muurmannin radan 500 metriä Tomitsan aseman pohjoispuolella, torjui vihollisen ulosmurtautumisyrityksen Petroskoi-Kontupohja -maantiellä ja jatkoi kohti Äänisen rantatietä.

Maantien ja rantatien välisellä etenemisuralla on se kalliokukkula, jolle JR 8:n kärjen nousu 1.10.1941 aamulla on kuvailtu Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanissa:

He etenivät pitkin vesaikkoa, voimajohtolinja suuntaurana. Heitä ei vietykään pohjoiseen, vaan he saivat tehtäväkseen kaupungista sinne vievien teiden sulkemisen. Vaikka edessä oleva metsäinen kallioharjanne peitti vielä kaupungin näkyvistä, huomasi kaikesta sen läheisyyden. Vesaikossa risteili pieniä polkuja, ja muutenkin maasto oli asutun tuntuista paperijätteineen, laudanpätkineen ja muine ihmisen jälkeensä jättämine roskineen. Ensimmäisenä kiipesi kalliota ylös sotamies Viirilä. Hän pääsi kallion laelle ja pysähtyi:

- Hei karjut! Petrosavoski täällä loistelee isänmaan aamunkoitossa.

- Onko?

- On ja savu nousee. Sielä vinski poika jo ryöstää täyttä päätä.

Kiireesti he kaikki kipusivat kalliolle. Edessä aukeni lentokenttä ja sen takana levisivät Petroskoin talorykelmät. Äänisen ulappa hukkui siniharmaaseen horisonttiin. Kaupungista kohosi savupatsaita ja harvahkoa ammuntaa kuului vielä sieltä ja täältä.

M. O. Matilainen; Korpisoturit. Muistelmia JR 8:n sotilaitten vaiheista sodassa 1941-44:

Päivä alkoi jo sarastaa. Oli lokakuun ensimmäisen päivän aamu 1941, ja lähestyimme tavoitettamme. Se ei enää ollut kaukana. Kaikkia väsytti, mutta kukaan ei purnannut. Tavoite olisi viimeinkin käsillä. Korkealle kalliolle kiivettyämme näimme lumoavan näyn. Aurinko nousi juuri taivaanrannalle ja edessämme välkkyi laaja Ääninen. Oikealla näimme palavan Petroskoin ja aivan silmiemme edessä oli lentokenttä. Kotvan katselimme näkyä. Se oli sekä juhlallinen että mieluinen. Tänne oli siis päästy, monien kuukausien taivalluksen ja kärsimysten jälkeen.

Miten mennä kohteeseen: Solomannin lentokentän koillispäässä on autokoulujen harjoittelua varten tehty asvalttikenttä. Auto siihen laitaan parkkiin ja siirtyminen metsän puolelle kallioharjanteelle parisataa metriä. Siitä sitten kalliokumparejonoa pitkin länteen 700 metriä ja saavutaan korkeimman kukkulan laelle, joka kohoaa 40 metriä Äänisjärven pinnan yläpuolelle. ENa 2016.

https://www.youtube.com/watch?v=7tWbEArK0W4