Pajarinmäki Shemenskin lohko Syväri

Kuvaus:

Shemenskin-Pertjärven taistelun alkuvaiheessa huhtikuussa 1942 vihollisen eräs vahva hyökkäyskiila eteni etelästä Podporoze-Osta -maantien pohjoispuolelle Pajarinmäkeen. Tänne vihollinen kaivautui ja muodosti portinpylvästukikohdan ryhtyen valmistelemaan hyökkäyksen jatkoa pohjoiseen, Syvärin rantaan.

Tässä tilanteessa hälytettiin taistelualueelle JP 4 Paateneesta ja 3.Ps.K Petroskoista. Näistä muodostui Taisteluosasto Lounila, jonka tehtäväksi annettiin hyökkäys Bulajevasta maantien suunnassa itään: oli otettava haltuun Pajarinmäki ja aukaistava tie Salmijärvelle, jossa otettava yhteys 11.Divisioonan joukkoihimme.

Taisteluosaston joukot saapuivat junakuljetuksena Syvärin asemalle. 3.Ps.K:n kymmenen kevyttä panssarivaunua ajoi sieltä Bulajevan länsipuolelle vastahyökkäystä edeltävänä iltana (19.4.1942). JP 4 ryhmittyi yön aikana Bulajevan itäpuoliselle järvikannakselle hyökkäyslähtölinjalle. Aamulla 20.4. panssarivaunut ajoivat hyökkäyslähtölinjalle juuri ennen hyökkäystä, oman tykistövalmistelumme aikana. H-hetki oli kello 4:00. Panssarimies Reino Lehväslaiho kertoo kirjassaan Panssarisotaa 1941-1944:

Aamu oli jo lähellä, kun pääsimme Bulajevan kylään. Suuren ladon vieressä oli kymmenittäin valkoiseksi maalattuja ruumisarkkuja pinossa. Takaa saapuvien jääkärien näkeminen kirkasti sentään taas mielialaa. No nythän tämä alkaa käydä. Kun oli vähän matkaa ajettu, päästiin tykkitulen runtelemaan kylään. Jääkärit jättivät pyöränsä tien sivuun ja kiiruhtivat vaunujen rinnalle. Tähyiltiin vihollista. Edessä olevalla mäellä oli jo ensimmäisiä. Edessä näkyi kilometreittäin aukeaa. Kaksi järveä oli aivan lähekkäin, tie kulki niiden välistä. Tien vasemmalla puolella järven takana oli Pajarinmäki.

Eteenpäin! - Tulitus alkoi samassa. Luoteja lensi kumpaankin suuntaan. Vaunut ampuivat muutaman kranaatin paikaltaan. Kuukausia oli oltu poissa tykin takaa. Nyt tulitettiin senkin edestä. Jokunen kuula napsahti vaunuihin. Jääkärit kyyristelivät, mutta kukaan ei heittäytynyt maahan. Kärki lähti liikkeelle. Kranaattisade pani mäen pölisemään. Kaikesta näkyi, että vastassa oli vahva vihollinen. Lahtisen joukkue sai pahimmat ryöpyt, mutta se meni väkisin eteenpäin. Vihollinen ei vetäytynyt, se kaatui paikalleen.

Niittylän joukkue erkani kukkulalle (Pajarinmäelle) omaan sotaansa. Jääkärikomppania (2K) seurasi. Pienellä vaihteella ajettiin rinne ylös. Heinosen vaunu pääsi ensimmäisenä kukkulalle. Eteen avautui laaja tasainen kenttä. Kentän takaa tuli vastaan kiivas jalkaväkiaseitten tuli. Kranaatinheitintuli oli taajaa, mutta se meni yli. Vaunut lähtivät etenemään. Toiset ampuivat, toiset ajoivat eteenpäin. Jääkäreillä ei ollut asiaa rinteen suojasta aukealle. Muutama yritti vaunujen mukana, mutta sai palata rinta läpiammuttuna.

Vihollisen taisteluhauta oli kaivettu hiekkaiseen maahan. Vaunujoukkue ajoi parinkymmenen metrin päähän ja paahtoi kranaatteja hautaan. Musta savu peitti haudan, ja tulenväläykset leimahtivat siitä esiin aina kranaatin räjähtäessä. Hiekka pölisi pilvenä ilmaan. Kovin tulitus annettiin taisteluhaudan vasempaan päähän. Se oli lähinnä jääkäreitä, jotka edelleen makasivat rinteen suojassa. - Tulkaa mukaan, vaunujen suojassa pääsee! - Puolentusinaa jääkäreitä syöksähti jokaisen vaunun viereen. Samalla vaunut lähtivät etenemään kohti taisteluhaudan päätä, joka ryöppysi jälleen vaunujen tykkitulessa.

- Selvä on, sinne vaan! - Se oli vaununjohtajan huuto jääkäreille. Nämä syöksähtivät savun sekaan. Ensimmäisenä taisteluhautaan hyppäsi pienikokoinen jääkäri. Hän oli jo aikaisemminkin viittoillut toisille siihen malliin, että mitä tässä kyyristellään, päälle vaan.

Vaunujen tulitus muutti suuntaa, ja lisää jääkäreitä syöksyi taisteluhautaan. Sinne pääsy oli onnen varassa, aukealla pölisi vihollisen yhtämittainen tuli. Moni jääkäri joutuikin vetäytymään rinteen suojaan ja edelleen sidontapaikalle. Vaunut lähtivät ajamaan aivan taisteluhaudan reunaa, haluttiin nähdä mitä siellä oli. Ja olihan siellä. Taisteluhauta oli täynnä vihreäpuseroisia miehiä, kaikilla kypärät päässä ja välkkyvä pistin kivääreissä. Monet olivat käärineet puseron hihat ylös. Miehet olivat päivettyneitä, vinosilmäisiä. Käsikranaattisade tervehti vaunuja, ne kaarsivat pois, ajoivat pienen lenkin, ja tulitus alkoi jälleen kiivaana.

Jääkärit olivat taisteluhaudassa kovilla. Haavoittuneita alkoi olla rivissä taisteluhaudan päässä. Taaksepäin heitä ei saatu, tulitus oli edelleen aukealla kova. Samassa nähtiin kolmen vihollissotilaan nostavan konekiväärin taisteluhaudan reunalle. Ase alkoi heti vetää sarjaa. Koko vyöllinen tuli Heinosen vaunuun. Pauke repi korvia. Vaunumiehet hämmästyivät moisesta tempauksesta. Kun vyö loppui, syötettiin uusi kiireesti sisään. Konekivääri piti koko aukeaa tulen alla. Samalla loppui jääkärien juoksu aukealla.

Todettiin, että kovia poikia, mutta pois se on saatava. Vaunu oli kolmenkymmenen metrin päässä konekivääristä. Hyvin näkyivät kasvot viholliskypärien alla. Totisina miehet paahtoivat aseellaan. Vaunun ampuja polkaisi kranaatin konekiväärin eteen. Räjähdyssavun haihduttua näkyi, etteivät miehet olleet edes liikahtaneet aseensa takaa. Konekivääri ampui yhä. Seuraava kranaatti välähti konekiväärissä. Miehet paiskautuivat hautaan, ja kk kimposi muutaman metrin. Uusia yrittäjiä ei ilmaantunut.

Jälleen lähdettiin ajamaan pitkin taisteluhaudan reunaa. Tulitus nosti ilmaan hiekkapilviä. Vielä vähän aikaa kesti nokittelu, sitten vihollinen lähti. Se vetäytyi takarinteeseen kaivettuja yhdyshautoja myöten ja oli parinsadan metrin päässä, ennen kuin lähtö huomattiin. Nopeasti olivat vaunut taas taisteluhaudan reunalla, ja tulitettiin putket kuumina. Ammunta oli tarkkaa. Vihollisia retkahti kesken juoksun kukkulan takana olevaan laaksoon. Rippeet pääsivät metsän suojaan. Hämmästystä herätti se, että vihollisen ryhmät järjestäytyivät juoksun aikana parijonoon.

Taisteluosaston johtaja, kapteeni Veikko Lounila kuvaili myöhemmin:

Shemenskin-Pertjärven taistelut olivat luultavimmin raskaimmat ja kuluttavimmat, joissa olen mukana ollut. Koskaan en unohda siperialaisjoukkojen rajua vastarintaa enkä sohjoista taistelumaastoa!

Pajarinmäki vallattiin kokonaan kolmen tunnin taistelun jälkeen. Kaikkinensa Shemenskin-Pertjärven kaksiviikkoisen taistelun tuloksena oli Suomen sotahistorian yksi suurimmista voitoista. Suomalaisjoukkojen yhteistyöllä venäläiset hyökkäysjoukot murjottiin niin pahasti, että Syvärin rintama rauhoittui suurhyökkäyksiltä kahdeksi vuodeksi. ENa 2016.