Hoviniemen Sulkulinnake

Paikka:

Hoviniemen Sulkulinnake

ID:

009021019

Sijainti:

Kuvaus:

Sakkolan tasalla Suvannon virtaus oli heikompaa. Erityisesti talvioloissa, vesistöjen jäätyessä, alueen tärkeys korostui. Sakkolan alueelle, Suvannon eteläpuolelle, johti etelästä kaksi tieuraa, jotka yhdistyivät Sudenrannassa. Tieurat mahdollistivat joukkojen keskittämisen tälle alueelle, mikäli hyökkääjä toteaisi Vuoksen ylittämisen muualla mahdottomaksi. Maastollisesti Sakkolan alue oli hyvin avaraa, mikä mahdollisti tehokkaan valvonnan Suvannon pohjoisrannalta.

Hoviniemen tykkikalustona oli 2 kappaletta 57-millin Kaponier-tykkiä, joiden ampumasuunta oli itään ja yksi kappale 57 millimetrin Nordenfeld, jonka ampumasuunta oli länsi.

Lähellä Hoviniemen sulkulinnaketta oli ennen Sakkolan kirkonkylä. Nykyään suurin piirtein samalla alueella olevan kylän nimi on Gromovo. Entisen sulkulinnakkeen alueelle johtaa perille asti hyvin ajettava tie. Itse paikka on Suvannon kauneimpia, siisti ja viihtyisä, etenkin leiriytyjien suosima hiekkaranta. Aivan niemen päässä oleva bunkkeri on räjäytetty ja romahtanut kasaan. Lujan linnoitteen hahmo on kuitenkin säilynyt hyvin. Bunkkerin koloista löytyy kuorittua kaapelia. Taaempana hiekkaharjulla on juoksuhautoja ja lähipuolustusasemien jäänteitä. Teksti: Erkki Marttiala THa 2016

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..

Kuvat: