Kiviniemen Sulkulinnake Kiviniemi

Kuvaus:

Kiviniemi muodosti Vuoksen - Suvannon välille noin 500 metriä pitkän ja 80 metriä leveän kapeikon, jossa rantakorkeus vaihteli 6 - 10 metrin välillä. Vesi virtasi Kiviniemen läpi voimakkaasti. Virtauksen ja maastonmuotojen johdosta Kiviniemessä ylimenon mahdollisti ainoastaan rautatiesillan ja maantiesillan käyttö. Sulkulinnake sijoitettiin noin 200 metriä maantiesillasta länteen aivan Suvannon pohjoisrannalle. Asemista kyettiin tähystämään ja tulittamaan sekä maantiesillalle että kauempana kosken alajuoksulla olevalle rautatiesillalle.

Taktisesti tärkeän Kiviniemen kapeikon alueelle oli Suomen itsenäisyyden rauhattomina alkuaikoina pysyvästi sijoitettuna varusväkeä. Kiviniemeen rakennettiin joukkoja varten myös majoitusparakkeja. Jari Kettulan mukaan Kiviniemen yhdistetyssä tykki- ja konekiväärikorsussa aseet, sekä tykki että konekivääri, oli sijoitettu rinnakkain. Kiviniemi oli ainoa rauhan aikana pysyvästi aseistettu sulkulinnake. Linnoitteseen sijoitettiin 75/50 Canet-mallinen tykki syyskuussa 1923. Kiviniemen tykillä ammuttiin kaksi koelaukausta vastaanoton yhteydessä. Koelaukauksilla tarkastettiin luisun pituus ja tykin ampumakuntoisuus. Kiviniemen tykkikorsuun varastoitiin 100 ammusta. Osan aikaa talvisodassa Kiviniemen 75/50 Canet-tykki toimi sulkulinnakkeen pääaseena. 10.1.1940 III AK antoi käskyn siirtää tykki uuteen asemaan. Tykin siirto tapahtui 19.1.1940 8.D:n rakentamaan tykkikorsuun Kottilan Lehtiniemeen. Tilalle sijoitettiin 57/26 Kaponier-rannikkotykki.

Talvisodassa Kiviniemen tykkikorsu oli aivan etulinjassa. Kiviniemen sillat räjäytettiin ja myös niiden pohjoispuolella taisteltiin. Kaponier-tykki jäi joukkojen vetäydyttyä mahdollisesti vaurioitumisen takia evakuoimatta. Jatkosodan loppuvaiheessa kesäkuussa 1944 rintama pysähtyi taas Vuoksen – Suvannon linjalle ja Kiviniemen sillat räjäytettiin toistamiseen. Neuvostojoukkojen välirauhan aikana osin räjäyttämä bunkkeri sai toimia tykistön tulenjohtueen majoituspaikkana. Tulenjohtaja, vänrikki Aarre Markkula kirjoittaa kirjassaan Rintapielessä tammenlehvä Kiviniemestä: ”- tulenjohtopaikka sijaitsi korkealla joen törmällä järeässä männikössä. – löysin miltei tulenjohtopaikan alta talvisodan edellä rakennetun valtavan betonibunkkerin, kasematin. Sitä oli yritetty räjäyttämällä tuhota. Joelle suuntautuvassa ampuma-aukossa ollut tykki oli jäänyt lohkareiden puristuksiin. Sisustan tukipilarit olivat osittain hajonneet ja lattiat olivat suurien kivijärkäleiden ja betonisilpun peitossa. Takarinteen oviaukon sisäpuolella oli kuitenkin laaja tila, johon voisimme helposti raivata tulenjohtueelle sopivan majapaikan. – Heinäkuun 13. 1996 olin 52 vuoden kuluttua jälleen Kiviniemessä. Löysin vanhan bunkkerini – kolmikerroksisen kerrostalon nurkalta.”

Kiviniemi, venäjänkieliseltä nimeltään Losevo, on nykyään suosituimpia pysähdyspaikkoja koko Karjalan kannaksella. Kuohuvan Vuoksen yli kulkee rinnakkain sekä rautatie että maantie. Sillat ovat nykyään eri paikoissa kuin ennen sotia. Nykyisen maantiesillan pohjoispuolella on taukopaikka ja palvelupiste. Molemmin puolin virtaa on leirintäalueita. Kolmikerroksinen hotelli Losevo on rakennettu vuonna 1975. Se tarjoaa kohtuutasoisia majoitus- ja ravintolapalveluita.

Kiviniemen tykkikorsun jäännökset löytyvät noin 300 metriä nykyisestä maantiesillasta länteen. Vanhojen karttojen avulla paikkaa on vaikea hahmottaa, koska rautatie- ja maantiesillat ovat nykyään eri paikoissa. Räjäytetyn bunkkerin jäännökset ovat aivan Vuoksen yli menevän sähkövoimalinjan länsipuolelta, noin 100 metriä kosken rannasta. Matkaa kosken yläjuoksulla olevaan motelli Losevon päärakennukseen on vajaa parisataa metriä. Aivan bunkkerin vieressä on kaksi matalaa kerrostaloa aidattuine pihapiireineen. Kasaan painuneen bunkkerin paikalla on korkea maakumpare. Teräsbetonista linnoitetta näkyy maamassojen lomasta vain vähän.

Aarre Markkulan mainitsema järeä männikkö on saanut väistyä asutuksen ja motellin tieltä. Kiviniemen sulkulinnakkeen paikkan merkitty sotamuistomerkiksi venäläisissä turistikartoissa.

Teksti Erkki Marttila THa 2016