Heinäsenmaa Laatokka
Paikka:
Heinäsenmaa Laatokka
ID:
009027026
Sijainti:
61°13'52,54"N, 30°24'25,44"E
Kuvaus:
Heinäsenmaa ven.: (Ostrov Heinäsenmaa) eli (Ostrov Suri).
Heinäsenmaan kuuden tuuman patterin louhintatyöt aloitettiin vuonna 1919. Tykit kuljetettiin saareen jo aikaisin keväällä samana vuonna. Vuoden 1921 aikana patterille asennettiin ensimmäinen tykki sekä rakennettiin kasarmi ja asuntoja. Kesällä 1923 asennettiin paikalleen patterin toinen tykki. Patterille jätettiin myös yksi 75 mm:n tykki. Sekä raskaan että kevyen kaluston pääampumasuunta oli lounas eli miltei tarkkaan Käkisalmen suuntaan vaikka kantama ei sinne asti riittänytkään. Heinäsenmaan raskaan patterin tulialue oli tyypillinen suoran tykkirintaman patterille. Sitä voisi verrata palasiin leikattuun reikäleipään, jossa on kaksi leveää ja kaksi hieman kapeampaa viipaletta. Patteri siis pystyi ampumaan molemmilla tykeillään noin 120 asteen etu- ja takasektoreihin mutta vain jommalla kummalla tykillään noin 60 asteen sivusektoreihin.
Heinäsenmaassa oli myös jatkosodan aikana kuuden tuuman Canet-patteri. Saarelle louhittiin myös kaksi uutta raskaan tykin asemaa. Tykkejä niihin ei kuitenkaan asennettu.
Nykyään Heinäsenmaa on täysin asumaton saari ja lähes luonnontilassa. Suomalaisten rakentama, jatkosodan aikana viimeistelty patterialue on säilynyt kohtalaisen hyvin. Toista tykkiasemaa on käytetty räjäytyskokeeseen ja siksi ammuskomerot sekä tykin pulttikehä ovat rikki. Sen sijaan 50 metrin päässä oleva toinen tykkiasema on lähes ehjä, pulttikehäkin on vaurioitumattomana paikallaan. Kantalinnoitetut miehistösuojat ja ampumatarvikesuojat ovat melkein ehjät. Ne ovat tyhjiä ja miltei kuivia. Teräsovet ovat paikoillaan vaikkakin kiinni juuttuneena.
Jatkosodan aikana tehty betoninen tulenjohtotorni noin 100 metriä patterilta on päältä ehjä, sisältä monin paikoin rikki. Portaat on poistettu, joten ylös rakohuoneeseen ei pääse. Hyvin säilyneitä lähipuolustusasemia on eri puolilla saarta. Patterialueen eteläpuolella on erityisen kauniisti ja huolella tehtyjä lähipuolustusasemia. Suomalaista piikkilankaa on vedetty Heinäsenmaan rannoille erinäisiä kilometrejä. Kasarmeista ja muista suomalaisista rakennuksista on jäänyt jäljelle vain kivijalat. Saaren pohjoispäässä on kahden suuren, aikanaan yksityisten omistamien rakennusten kivijalat.
Lähellä laituria oleva sauna on saaren ainoa käyttökuntoinen rakennus. Sen lähettyvillä on lentopallokenttä, kivin reunustettuja polkuja ja muita sen tapaisia rakenteita, jotka kertovat, että saarella on joitakin vuosia sitten ilmeisesti ollut tekemisen puutteesta kärsivä vartioryhmä. Saaren länsirannalla ja pohjoispäässä on useita rantautumiskelpoisia hiekkapoukamia, joissa näkyy leiriytymisen merkkejä. Saaren lounaisrannan puuarkkulaituri on jokseenkin käyttökuntoinen. Saaren vähäinen tiestö vaikuttaa siltä, ettei siellä ainakaan pariin vuoteen ole ollut ajoneuvoliikennettä.
Heinäsenmaa on ollut Neuvostoliiton armeijan koealueena ilmeisesti ainakin 1980-luvulle. Ainakin eteläpäässä on suoritettu räjäytyskokeita. Siellä on kymmenittäin seulaksi ammuttuja kuorma-autojen runkoja. Eteläpäässä on myös vanha, vaaralliseen kuntoon ränsistynyt betoninen öljyvarasto, josta johtaa putkia läheisille koekentille ja laiturille. Saaren rannoilla on muutamia suuria räjäytysmonttuja. Kauaksi lentäneitä metallinkappaleita löytyy etsimättäkin ympäri saarta. Saaren luoteisosassa on erikoinen rata. Hyvin leveä kiskopari alkaa rannasta keinotekoisen suuren kumpareen juuresta. Sata metriä pitkä rata päättyy kukkulan laelle. Kiskoiltaan suistunut suuri vaunu tai ohjuksen ampumalavetti retkottaa radan alkupäässä. Alueen kuljetusvaunujen romuista päätelleen saari on saattanut toimia vaikkapa 5 – 8 metriä pitkien merimaaliohjusten koeratana. Ohjusten tai muiden koekappaleiden ampumasuunta on ollut kaakko.
Heinäsenmaalla tehtiin 1950-luvun alussa ns likaisen pommin kokeita. Ja kahden Heinäsenmaan pohjoispuoleisen pikkusaaren välissä lojui neuvostoaikana pitkään alus, josta arveltiin valuneen säteilyvaarallisia aineita Laatokan vesiin. Mutta v 2001 ei säteilytason nousua mukana olleella RAD-101S annosnopeusmittarilla havaittu enempää koealueilla kuin saaren pohjoispuolellakaan.
Teksti Erkki Marttila THA 2016
Sijanti kartalla:
