Alakurtin lentokenttä Sallan pitäjä

Paikka:

Alakurtin lentokenttä Sallan pitäjä

ID:

009130013

Sijainti:

Kuvaus:

Jatkosodassa Luftwaffen käytössä oli Alakurtin lentokenttä, jonka saksalaiset kunnostivat käyttöönsä edettyään Vermanjoelle parinkymmenen kilometrin päähän kentästä itään. Alakurtti kuului Sallan pitäjään, ja kylä sijaitsee 60 kilometriä nykyiseltä valtakunnanrajalta itään. Luftwaffe luopui kentästä syyskuussa 1944.

II maailmasodan jälkeen Neuvostoliitto otti Alakurtin lentokentän käyttöönsä. Kun Neuvostoliitto oli lakannut olemasta vuonna 1991, sen joukkoja alettiin vetää pois Euroopasta, mm. Itä-Saksasta, joka yhdistyi Saksaan. Vuonna 1992 Itä-Saksasta alkoi siirtyä joukkoja myös Alakurttiin, jonne Rakennusliike Puolimatka rakensi venäläissotilaille ja heidän perheilleen kerrostaloja, joissa oli yhteensä 600 asuntoa. Rakentamisen rahoitti Saksan valtio. Näin Alakurtin lentokentän ympärille alkoi muodostua varuskunta, joka alkoi kuitenkin jäädä heitteille 2000-luvun alussa. Vuosina 2014-15 Venäjä alkoi uudelleen aktivoida varuskuntaa, ja nyt sen joukkoina ovat muun muassa 80.Moottoroitu Jalkaväkiprikaati (4000-5000 sotilasta) sekä elektronisen tiedustelun, asevarikon ja rajavartiojoukkojen osia.

 

Sijanti kartalla:

Ladataan karttaa..